• MTK:n Marttila: Suomen tavoiteltava kansallista maataloustukea myös Etelä-Suomeen

    Suomi voisi Britannian EU-eron yhteydessä pyrkiä neuvottelemaan liittymissopimuksensa tältä osin uudelleen.
    Suomen tulisi pyrkiä paikkaamaan EU:n mahdollisia maataloustukileikkauksia kansallisella tuella, sanoo MTK. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Suomen tulisi pyrkiä paikkaamaan EU:n mahdollisia maataloustukileikkauksia kansallisella tuella, sanoo MTK. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI 
    Uutiset
    3.6.201816:48
    STT

    Ehdotukset EU:n maataloustukien leikkauksista brexitin jälkeen ovat Suomen kannalta huolestuttavia, sanoo maataloustuottajien keskusjärjestö MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

    Marttila sanoo STT:lle, että Suomen tulisi pyrkiä paikkaamaan aukkoja kansallisella tuella, jos EU-tukien tasoon ja ehtoihin ei saada parannuksia.

    Eteläisessä Suomessa rajoituksena on liittymissopimus, sillä siihen kirjattiin mahdollisuus kansallisiin tukiin maan pohjoisosaan, suunnilleen 62 leveysasteen pohjoispuolelle. Marttilan mukaan Suomi voisi Britannian EU-eron yhteydessä pyrkiä neuvottelemaan liittymissopimuksensa tältä osin uudelleen.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    Suomen maataloustuki
    MTK
    Brexit
    Juha Marttila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle