• Ympäristöystävällisyys ei motivoi suurta osaa yli 40-vuotiaista kirpputorikauppaan

    Nuorille ekologiset arvot ovat tärkeitä ja he luottavat mahdollisuuteen myydä tavaroita eteenpäin.
    Erityisesti lastenvaatteet vaihtavat omistajaa kirpputoreilla.
    Erityisesti lastenvaatteet vaihtavat omistajaa kirpputoreilla. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    11.8.201909:00
    Riina Karvonen

    Torille tehdystä pro gradu -tutkimuksesta selviää, että suurimmalle osalle yli 40-vuotiaista ekologisuus ei ole motivaattori käytetyn tavaran kauppaan. Nuorempien ikäpolvien keskuudessa kirpputorikauppa puolestaan lievitti ilmastoahdistusta.

    Alle 40-vuotiaista vastaajista 75 prosenttia ilmoitti ekologisuuden yhdeksi käytettyjen tavaroiden ostoon ja myyntiin kannustavaksi tekijäksi. Yli 40-vuotiaista näin teki vain 38 prosenttia.

    Nuorilla oli myös paljon muita toisistaan eroavia syitä, mutta ekologisuuta voidaan Torin markkinointipäällikkö Laura Kuuselan mukaan pitää läpileikkaavana tekijänä.

    "Tieto on yllättävä, sillä päästösäästöt ovat kuitenkin erittäin merkittävä vertaiskaupan etu. Eroavaisuus sukupolvien välillä on kyllä iso. Tällä vuosituhannella koko aikuisuutensa eläneiden asennemaailma on selvästi ympäristöystävällisempi kuin heidän vanhempiensa", Kuusela kommentoi.

    Alle 40-vuotiailla vastaajilla myös kynnys kirpputorikauppaan on matalampi. Kuuselan mukaan he ostavat keskimääräistä impulsiivisemmin, koska luottavat mahdollisuuteen myydä ostokset helposti eteenpäin.

    "Ihmisillä on halu vaikuttaa. Vertaiskauppa onkin hauska ja silti tehokas tapa vaikuttaa. Kuluttaa fiksusti. Esimerkiksi tekstiilit, jotka ovat Torin toiseksi suurin kategoria, saastuttavat teollisuuden alana maapalloa tutkitusti enemmän kuin vaikkapa globaali lentoliikenne yhteensä", Kuusela kertoo.

    Kyselyyn vastaajat valitsivat itseään motivoivat tekijät kuudesta arvosta. Niitä olivat viihdyttävyys ja hyödyllisyys, ympäristöystävällisyys ja säästäväisyys, jatkuvuus, luotettavuus, yhteistyö ja ajan säästäminen sekä pelkkä yhteistyö.

    Artikkelin aiheet
    ympäristöystävällisyys
    kirpputorikauppa
    ekologiset arvot
    Tori
    sukupolvien väliset erot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria