• Selvityksen tulokset murheellisia: Suomalaiset luottavat Wikipediaan enemmän kuin eduskuntaan

    Eniten suomalaiset luottavat Evan selvityksen mukaan poliisiin, presidenttiin ja Puolustusvoimiin.
    Presidentti Sauli Niinistö nauttii suomalaisten luottamusta, kuten myös puolustusvoimat. Lehtikuva / Jussi Partanen
    Presidentti Sauli Niinistö nauttii suomalaisten luottamusta, kuten myös puolustusvoimat. Lehtikuva / Jussi Partanen 
    Uutiset
    4.4.201909:17
    STT

    Suomalaiset luottavat poliisiin, presidenttiin ja armeijaan. Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) selvityksen mukaan vastaajista 86 prosenttia luottaa poliisiin ja hieman yli 80 prosenttia Puolustusvoimiin ja presidentti Sauli Niinistöön.

    Eniten luottamusta edelliseen kymmenen vuoden takaiseen kyselyyn verrattuna ovat kasvattaneet presidentti ja Euroopan unioni. Luottamustaan ovat menettäneet poliitikot ja media. Esimerkiksi puolueisiin luottaa harvempi kuin joka viides vastaaja.

    "Eduskunnan ja poliitikkojen kannalta tilanne on murheellinen. Suomalaiset luottavat enemmän esimerkiksi Wikipediaan kuin eduskuntaan tai puolueisiin", toteaa Evan tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto tiedotteessa.

    Maan hallitus eli Juha Sipilän (kesk.) sittemmin eronnut hallitus on sijoittunut luottamuslistalla häntäpäähän yhdessä puolueiden kanssa. Luottamus hallitukseen on kokenut selvän pudotuksen.

    Luottamustaan parantaneiden joukossa ovat myös muun muassa oikeuslaitos, pienyritykset ja kansalaisjärjestöt. Myös luottamus esimerkiksi työnantajajärjestöihin ja suuryrityksiin on kasvanut.

    Yleisradio, Helsingin Sanomat ja MTV ovat joko menettäneet luottamustaan tai pitäneet sen ennallaan.

    Kymmenen vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna koulutus- ja sosiaaliturvajärjestelmä sekä oman maakunnan sanomalehti ja ammattiyhdistysliike ovat liukuneet sijoituksissa alaspäin.

    Naiset luottavat miehiä enemmän ympäristöjärjestöihin, ammattiyhdistysliikkeeseen ja Yleen. Miehet taas pitävät Wikipediaa, markkinatalousjärjestelmää sekä hallitusta luotettavampina kuin naiset.

    Tulokset perustuvat noin 2 000 ihmisen vastauksiin, ja tiedot on kerätty viime syksynä. Virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internetpaneelissa.

    Eva on kartoittanut suomalaisten arvoja ja asenteita säännöllisesti vuodesta 1984.

    Artikkelin aiheet
    suomalaisten luottamus
    Elinkeinoelämän valtuuskunta
    luottamus selvitys
    Poliisi
    Puolustusvoimat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle