• Juhlavuosi tulossa

    Uutiset
    14.12.201215:00
    Tarja Halla

    Maa- ja kotitalousnaisten keskus täyttää ensi vuonna 80 vuotta. Moni paikallinen yhdistys on vanhempikin, sillä ensimmäisiä naisosastoja perustettiin maanviljelysseuroihin jo sata vuotta sitten.

    Julkisuudessa näkyvintä työtä tehdään neuvonnassa ja erilaisissa kampanjoissa. Neuvojat työskentelevät piirikeskuksissa, jotka ovat juridisesti osa Pro Agria -keskuksia.

    Maaseudun kylissä ja taajamissa toimii kaikkiaan 1 500 maa- ja kotitalousnaisten yhdistystä. Vapaaehtoinen toiminta on hyvinkin omaleimaista riippuen esimerkiksi siitä, ollaanko taajamassa, suurkaupungin naapurissa vai syvällä maaseudulla.

    Maa- ja kotitalousnaiset on yksi maan suurimmista naisjärjestöistä, vaikka jäsenmäärä on suurin piirtein puolittunut 30 vuodessa.

    Samaa tahtia on vähentynyt myös kotitalousneuvontaan erikoistuneen Marttaliiton jäsenmäärä aivan viime vuosia lukuun ottamatta.

    ”Työelämä vie osansa, oli kyse sitten maatilasta tai jostain muusta työstä”, toiminnanjohtaja Liisa Niilola Maa- ja kotitalousnaisten keskus ry:stä arvioi.

    ”Kaikenlainen yhdistystoiminta on haasteiden edessä. Järjestöosaaminen heikkenee, samoin sitoutuminen yhdistysten toimintaan. Nyt puhutaan paljon hyötyjäsenyydestä.”

    Maaseudulla on Niilolan mukaan vielä huomattavan paljon järjestön toimintaan sitoutuneita naisia. Asukasmäärän väheneminen näkyy silti väkisinkin yhdistysten jäsenmäärissä.

    Maa- ja kotitalousnaisten neuvonta keskittyy kolmen teeman ympärille. Teemat ovat kotitalous, yritysneuvonta ja maisemanhoito.

    Järjestö painottaa maaseudun kehittämistä, mikä näkyy myös sen arvoissa.

    Järjestön hyväksymään arvopohjaan kuuluvat elävä maaseutu, yhteisöllisyys, itsensä kehittäminen sekä maiseman- ja luonnonhoito.

    TARJA HALLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Maa- ja kotitalousnaiset
    juhlavuosi
    maaseutu
    järjestötoiminta
    naistenjärjestöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria