• Pohjolan talvi kiinnostaa kiinalaismatkailijoita

    Viime vuonna Kiinasta matkusti noin sata miljoonaa turistia ulkomaille. Määrän uskotaan vielä nelinkertaistuvan viidessä vuodessa. Perinteisesti kiinalaiset ovat suosineet välimeren maita, mutta talvinen pohjola on alkanut kiinnostaa.
    Kuva: Mikko Makkonen
    Uutiset
    13.3.201410:51
    MT toimitus

    LIEKSA (MT) Euroopassa kiinalaismatkailijat ovat perinteisesti suosineet Italiaa ja Ranskaa. Nyt Skandinavia on alkanut kiehtoa nimenomaan talviaikaan. Lumi, hiljaisuus ja puhdas luonto ovat monelle ennen kokematonta luksusta, kertoo Across-matkailulehden toimittaja Xiao Juan Tang . Hän piti helmikuussa matkailukatsauksen pohjoiskarjalaisille matkailuyrittäjille.

    Tangin mukaan kiinalaiset ovat perinteisesti matkustaneet isoissa 30–40 hengen ryhmissä, tiukalla aikataululla. Kahdessa viikossa on saatettu ahmia seitsemän maata, jolloin kunkin maan kulttuuriin on ollut vaikea saada tuntumaa.

    Nyt nuorempi polvi halajaa pienryhmissä tapahtuvaa, joustavatahtista elämysmatkailua, jossa tutustutaan paikalliseen kulttuuriin.

    ”Elä kuin suomalainen”, Tang ideoi teemamatkaa. ”Kenties tehtäisiin karjalanpiirakoita ja osallistuttaisiin metsästykseen.”

    Harva kiinalainen on kuullutkaan Suomesta, joten markkinoinnin merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa.

    Tarvitaan kiinankielistä tietoa nettiin ja matkatoimistoja, jotka räätälöivät sopivia matkailupaketteja. Pakettien luomiseksi suomalaisten matkailuyrittäjien on kenties tiivistettävä yhteistyötään.

    Artikkelin aiheet
    kiinalainen matkailu
    Pohjola
    talvimatkailu
    Suomi
    matkailumarkkinointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria