• Itämerellä vähän jäätä

    Uutiset
    8.1.201415:00
    MT toimitus

    Itämeren jäätilanne on Ilmatieteen laitoksen mukaan tällä hetkellä melko harvinainen. Tällä hetkellä jäätä on vain Perämeren pohjukassa ja jonkin verran uutta jäätä on havaittavissa Pietarin edustalla, kertoo jääasiantuntija Jouni Vainio.

    Vastaavia jäätilanteita tammikuun puolella on ollut vuosina 1992, 1999, 2001, 2008 ja 2012.

    ”Kokonaisuutena vuosi 2008 on ollut tähän mennessä toistaiseksi kaikkein leudoin jäätalvi. Toisaalta esimerkiksi vuonna 2012 alkuvuoden huonoa jäätilannetta seurasi hyvin keskimääräinen talvi jäänlaajuuden suhteen. Tämän takia on vielä vaikea sanoa, millaiseksi tämä jäätalvi lopulta muodostuu. Aikaa tilastollisesti keskimääräisen talven tulemiseksi on kuitenkin vielä riittävästi, jos sää alkaa pian viilentyä”, Vainio toteaa.

    Ilmatieteen laitoksen Jääpalvelun päätehtävä talvikaudella on ajantasaisen jäätiedon tarjoaminen talvimerenkulun tarpeisiin. Toistaiseksi talvimerenkulku on sujunut hyvin lähes ilman jäänmurtajien apua.

    Merivesi on tällä hetkellä noin kaksi astetta keskimääräistä lämpimämpää. Selkämerellä vesi on noin 4-asteista ja Perämerellä noin 2-asteista.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Itämeri
    jäät tilanne
    Ilmatieteen laitos
    talvimerenkulku
    jäät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle