• Poliisi epäilee rikosta Suomen kansa ensin -puolueen kampanjoinnissa – puheenjohtaja de Witiä ja toista ehdokasta epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

    Kampanjointi on ollut vihamielistä sekä maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen syrjintään tähtäävää.
    Uutiset
    9.4.201912:25
    STT

    Poliisi on aloittanut esitutkinnan eduskuntaan pyrkivän Suomen kansa ensin -puolueen kampanjoinnista.

    Poliisi epäilee kahta puolueen ehdokasta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Epäillyt ovat puolueen puheenjohtaja Marco de Wit ja Kristiina Brandt. Molemmat ovat ehdolla Uudeltamaalta.

    Poliisin mukaan epäilty rikos tapahtui Helsingissä Narinkkatorilla viikonloppuna. Torilla oli esillä vaalimainoksia, joiden tekstien poliisi epäilee täyttävän rikoksen tunnusmerkistön.

    Poliisin mukaan puolueen kampanjointi on ollut vihamielistä sekä maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen syrjintään tähtäävää

    Mainoksissa luki "Matut ulos" ja "Homotus kaappiin". Sana matu tarkoittaa yleensä "maahantunkeutujaa" ja on halventava nimitys maahanmuuttajille.

    Poliisi otti asian tutkittavaksi omasta aloitteestaan. Poliisin mukaan puolueen kampanjointi on ollut vihamielistä sekä maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen syrjintään tähtäävää.

    Marco de Witiä on epäilty aiemminkin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kyse oli Helsingin Kontulassa toukokuussa 2017 järjestetystä Suomi ensin -mielenosoituksesta, jossa de Wit puhui.

    Yhdenvertaisuusvaltuutettu teki tutkintapyynnön de Witin somali- ja arabinuoria koskeneista kommenteista. Viime kuussa valtakunnansyyttäjä katsoi, ettei syytteen edellyttämää näyttöä rikoksesta ollut.

    "De Witin käyttämät sanavalinnat ovat olleet paikalla olleita somalinuoria ja arabinuoria halventavia ja loukkaavia. Kommenteissa de Wit ei kuitenkaan yleistäen väitä, että kaikki islaminuskoiset somalinuoret ja arabinuoret ihmisryhmänä olisivat ääri-islamistisia ja hyväksyisivät terrorijärjestöt ja terroriteot", syyttämättäjättämispäätöksessä sanottiin.

    Juttua on täydennetty klo 10.58 tiedoilla Suomen kansa ensin -puolueesta ja klo 14.45 lisätiedoilla tapauksesta.

    Artikkelin aiheet
    Suomen kansa ensin -puolue
    poliisi
    kiihottaminen kansanryhmää vastaan
    vaalikampanjointi
    maahanmuuttajat ja seksuaalivähemmistöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle