• Seuraa illalla MT:n uutisointia vaalivalvojaisista ja tuloslaskentaa – Joensuun kaupungintalolla vaalipäivä on ollut eduskuntavaaleja rauhallisempi

    "Kun ikää tulee lisää, alkaa myös politiikka kiinnostaa", pohti joensuulainen Hanna-Mari Lappalainen äänestämisen jälkeen.
    Hanna-Mari Lappalainen kävi antamassa äänensä varsinaisena vaalipäivänä Joensuun kaupungintalolla.
    Hanna-Mari Lappalainen kävi antamassa äänensä varsinaisena vaalipäivänä Joensuun kaupungintalolla. 
    Uutiset
    26.5.201919:00
    Sari Penttinen

    Kolmen jälkeen tänään iltapäivällä Joensuun kaupungintalon äänestyspaikalla äänioikeutetuista 33 prosenttia oli ehtinyt käyttää äänioikeuttaan. Äänestysprosentissa oli huomioitu myös ennakkoon äänestäneet, kertoo äänestyspaikan vaalilautakunnan puheenjohtaja Antero Puhakka.

    Puhakka kuvailee äänestysvilkkautta selvästi rauhallisemmaksi kuin eduskuntavaaleissa ja presidentinvaaleissa.

    Ensimmäistä kertaa EU-vaaleissa äänesti joensuulainen Hanna-Mari Lappalainen. Lappalainen kertoo, että hänellä olisi ollut äänioikeus jo vuoden 2014 vaaleissa, mutta silloin hän ei äänestänyt.

    "Kun ikää tulee lisää, alkaa myös politiikka kiinnostaa", pohtii Lappalainen.

    Varsinainen vaalipäivä oli hänelle oikein sopiva äänestyspäivä, sillä ennakkoäänestyspäivinä piti kiirettä, eikä aikaa äänestämiselle ollut.

    Maaseudun Tulevaisuus seuraa tänä iltana verkossa tiiviisti europarlamenttivaalien tuloslaskentaa ja maaseudun ehdokkaiden pärjäämistä.

    Toimittajamme on illalla paikalla Elsi Kataisen (kesk.) vaalivalvojaisissa Kuopiossa. Verkkojutut paljastavat millaiset olivat tunnelmat ennakkoon ja tulosten selvittyä.

    Toinen toimittajamme ja kuvaajamme vierailevat illan aikana pääkaupunkiseudulla perussuomalaisten, keskustan sekä vihreiden valvojaisissa. Verkkojutuista voit lukea millä mielellä tuloksia odotetaan ja vastaanotettiin.

    Keskiviikon Maaseudun Tulevaisuudessa julkaisemme kattavan analyysin vaalituloksesta ja sen merkityksestä maaseudun asukkaille ja elinkeinoille.

    Artikkelin aiheet
    europarlamenttivaalit
    vaalivalvojaiset
    Joensuu
    äänestäminen
    Maaseudun Tulevaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle