• ”Välillä pitää vaihtaa”

    Uutiset
    16.3.201515:00
    Eija Mansikkamäki

    Yksi eduskunnan vapaaehtoisesti jättävistä 33 kansanedustajista on keskustan neljännen kauden edustaja, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Katri Komi. Hän ei myönnä turhautumistaan, vaan perustelee lähtöään muilla syillä:

    ”16 vuotta on pitkä aika, täytän keväällä 47 ja demokratia edellyttää vaihtumista. Ei ole hyvä, jos kukaan ei vaihdu eikä se, jos kaikki vaihtuvat.”

    Komi suuntaa Joroisiin, mutta ei maanviljelijäksi.

    ”Kansanedustajuus pätevöittää kaikkeen mahdolliseen!” Komi nauraa.

    ”Moni perustaa yrityksen, jossa myy osaamistaan, tai lähtee viestintä- ja suhdetoimintaan. Itse en vielä tiedä, mitä teen.”

    Eduskuntaan pyrkiville Komilta irtoaa muutamia neuvoja.

    ”Täytyy tavata ihmisiä, jaksaa kuunnella kaikenlaisia murheita ja uskoa, että kun niitä tulee monilta tahoilta, ongelmat ovat todellisia. Ei ole yleensä hyvä puhua ongelmista vain yhden esimerkin perusteella.”

    Komin mukaan tulokkaiden kannattaa myös varautua siihen, että kansanedustajan työ on kokouksissa istumista ja hidasta sekä kärsivällisyyttä vaativaa.

    Yhteiskunta ja maaseutuasiat ovat kuitenkin muuttuneet 16 vuodessa.

    ”Kun alussa puhuin erilaisissa palavereissa naisten, hevosten ja luomun asemasta, minulle hymähdeltiin. Nyt hevoset ja luomu ovat strategioissa mukana.”

    ”Muutos näkyy myös maalla: lehmät ovat kadonneet, mutta hevosia on joka kylällä”, Komi vertaa.

    EIJA MANSIKKAMÄKI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Katri Komi
    eduskunta
    politikointi
    maaseutu
    ura
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle