• Liikenne vilkastui viime yönä Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla, Vaalimaalla syntyi jonoa

    Rajatarkastushenkilöstöä on varauduttu lisäämään sen varalta, että liikennemäärät lähtisivät merkittävään kasvuun.
    Lappeenrannan Nuijamaa on yksi Venäjän-vastaisen rajan raja-asemista. Kuva maanantailta.
    Lappeenrannan Nuijamaa on yksi Venäjän-vastaisen rajan raja-asemista. Kuva maanantailta.  Kuva: LEHTIKUVA / LAURI HEINO
    Uutiset|Politiikka
    22.9.202212:07
    STT

    Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla maahan saapuva rajaliikenne on viime yön aikana hieman vilkastunut, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartiosto.

    Yleisjohtaja Taneli Repo sanoo STT:lle, että siinä missä Vaalimaan rajanylityspaikalla on yöaikaan jonossa yleensä korkeintaan pari autoa, viime yön aikana jonoon kertyi arviolta joitain kymmeniä autoja.

    "Mitä tuossa katselin kamerasta, aamulla jono oli noin 100–150 metriä, se on vielä hyvinkin normaali”, Repo kertoi aamukymmenen aikoihin.

    Hieman poikkeavaa on hänen mukaansa kuitenkin se, että tämän mittainen jono on kertynyt niin aikaisin.

    Tietoa tämän vuorokauden puolella rajan ylittäneiden määrästä ei toistaiseksi ole saatavilla.

    Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi maahan eilen osittaisen liikekannallepanon.

    Suomi valmistelee kansallista ratkaisua, jonka ensisijaisena tavoitteena on vähentää radikaalisti turistiliikennettä Venäjältä, kertoi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) eilen New Yorkissa.

    "Suomi ei halua olla sellainen maa, joka on kauttakulkumaa myöskään muiden maiden myöntämille Schengen-viisumeille. Tämän liikenteen haluamme nyt saada kuriin”, Haavisto sanoi.

    "Seuraamme tilannetta hyvin aktiivisesti.”

    Kaakkois-Suomen rajanylityksissä ei Revon mukaan viimeisen vuorokauden aikana ole havaittu mitään poikkeuksellista, esimerkiksi yrityksiä ylittää raja väärennetyillä papereilla.

    Pääasiassa maahantulijat ovat olleet liikkeellä henkilöautolla, Repo sanoo. Hänellä ei ole tarkempia tietoja esimerkiksi matkaseurueiden koosta.

    Eilisen aikana maahantulijoita oli Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla yhteensä 8  755. Viikkoa aiemmin maahantulijoita oli vuorokauden aikana 7  000.

    Rajavartioston mukaan keskiviikon maahantulijoiden määrä ei kuitenkaan poikkea viime viikkojen yleisestä tasosta. Vilkkaimpina päivinä rajanylittäjien määrä on noussut noin 10  000:een, rajavartioston viestinnästä kerrotaan.

    Revon mukaan rajaliikenteen kehittymistä on tällä hetkellä vaikea ennustaa. Rajatarkastushenkilöstöä on varauduttu lisäämään sen varalta, että liikennemäärät lähtisivät merkittävään kasvuun.

    "Seuraamme tilannetta hyvin aktiivisesti”, Repo sanoo.

    Artikkelin aiheet
    raja ja liikenne
    Vaalimaa
    Kaakkois-Suomen rajavartiosto
    Venäjä
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa