• Tarhaajat jännittävät nahkojen hintaa

    Uutiset
    20.12.201315:00
    Jouko Kyytsönen

    Torstaista sunnuntaihin kestävissä Vantaan turkishuutokaupoissa jännitetään hintoja tavallista enemmän, sillä minkinnahkojen hinnat putosivat Tanskan huutokaupassa maanantaina neljänneksen.

    Samalla Saga Fursin pörssikurssi putosi 15 prosenttia.Yksi selitys hinnan putoamiselle on Kiinan lämmin alkutalvi, jonka vuoksi siellä turkisten myynti ole lähtenyt käyntiin. Kiina on markkinoiden suurin ostaja.

    Minkkien hinnat eivät kuitenkaan pudonneet sen alemmas kuin viime vuoden joulukuun tasolle.

    Torstaina myydään lampaannahkoja, minkit ja ketut tulevat myyntiin seuraavina päivinä.

    Syyskuussa Vantaan huutokaupan välitysmyynnin arvo oli 104 miljoonaa euroa eli 13 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.

    Nahkojen hinnat nousivat.

    Keväällä Vantaalla järjestetään maailman suurin turkishuutokauppa, kun Saga Furs solmi sopimuksen American Legend- ja kanadalaisen Fur Harvesters Auction -huutokauppaliikkeiden kanssa.

    Välityspalkkioita jää siten Suomeen entistä enemmän.

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    turkishuutokauppa
    nahkojen hinta
    Saga Furs
    Vantaa
    minkki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle