• Posti ei käytä SOLin henkilökuntaa lakon aikana

    PAUn torstaille antama lakkovaroitus näytti silti tiistain neuvottelujen jälkeen yhä todennäköisemmin käyvän toteen.
    Uutiset
    18.11.201511:16
    STT

    Posti ei aio käyttää SOL Henkilöstöpalveluilta vuokraamiaan työntekijöitä lakon aikana, mikäli se alkaa torstaina.

    Postin toimitusjohtajan Heikki Malisen mukaan Posti päätyi tähän ratkaisuun vauhdittaakseen tiistaina jumiutuneita työehtosopimusneuvotteluita.

    Hänen mukaansa Postin tavoitteet pysyvät kuitenkin samoina. Malisen mielestä Postin pitää uudistua ja purkaa monopoliajan jäykkyydet työehtosopimuksesta.

    Postin mukaan postinjakelussa ja lajittelussa on ollut töissä satoja SOL Henkilöstöpalveluiden työntekijöitä siitä lähtien, kun postialalla jouduttiin sopimuksettomaan tilaan marraskuun alussa.

    Posti sanoo halunneensa varautua turvaamaan tärkeät palvelut joulusesongin alla.

    Maanantaina SAK varoitti, että jos Posti käyttää vuokratyöntekijöitä Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) torstaina alkavan työnseisauksen alaisten töiden tekemiseen, SAK keskeyttää neuvottelut yhteisestä työmarkkinaratkaisusta.

    Valtakunnansovittelijalla: Suuria toiveita ei näkyvissä

    Postialan työntekijöiden lakko näyttää yhä todennäköisemmältä. Postialan työriidan sovittelu päättyi tiistaina jälleen tuloksetta. Neuvotteluja jatketaan keskiviikkona, mutta valtakunnansovittelija Minna Helteen mukaan tilanne ei sovun suhteen vaikuta toiveikkaalta.

    Palvelu- ja logistiikka-alan unioni PAU on ilmoittanut aloittavansa torstaina kello 16 alkaen lakon, jos sopua ei synny. Se alkaa ensin Helsingin ja Uudenmaan jakelukeskuksista.

    Neuvotteluissa suurimmat kiistakysymykset liittyvät palkkausjärjestelmän muuttamiseen, työaikoihin, ulkopuolisen työvoiman käyttöön ja muutosturvaan.

    Artikkelin aiheet
    Posti
    lakko
    työehtosopimusneuvottelut
    PAU
    SOL Henkilöstöpalvelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria