• Metallipajalla pyyhkii hyvin

    Uutiset
    7.2.201415:00
    Katja Lamminen

    Vaasalainen SOP-Metal laajensi tuotantoaan Viroon vuonna 2012. Syynä olivat kasvavat markkinat ja pääasiakas ABB:n sijainti Virossa.

    Myös työvoimakustannukset ovat Tallinnassa keskimäärin puolet pienemmät kuin Suomessa.

    Nyt SOP-Metal Eesti Oü työllistää viisi henkeä ja tilauksia riittää.

    ”Viime vuosi oli jo hyvä ja tälle vuodelle odotetaan 50 prosentin kasvua liikevaihtoon. Myös työntekijöitä palkataan lisää”, kertoo Viron yksikön johtaja Hannu Viljamaa.

    Hän asuu Suomessa, mutta viettää Virossa joka kuukausi noin viikon.

    Viljamaan mukaan liiketoiminnan aloittamisessa oli omat haasteensa, kun suhteita piti luoda ja työvoimaa palkata vieraalla kielellä. Varsinkin byrokratiakiemuroissa tarvittiin konsultin apua.

    Yritys valmistaa virtakiskoja ja muita osia sähkö- ja energiateollisuudelle. Raaka-aineina käytettävät kupari ja alumiini tuodaan pääosin Suomesta. Valmiista tuotteista vain pieni osa matkaa takaisin Suomeen.

    Viljamaan mukaan Viron liiketoiminta kattaa kymmeneksen koko yhtiön toiminnasta. Tehtaan perustaminen Viroon ei tarkoittanut vähennyksiä Suomessa.

    ”Vaasassakin väkeä on vain tullut lisää”, toteaa Viljamaa.

    KATJA LAMMINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    SOP-Metal
    liiketoiminnan kasvu
    Viro
    valmistusteollisuus
    Hannu Viljamaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria