• Hypo: Asuntojen hinnat laskevat myös pääkaupunkiseudulla loppuvuonna

    Pääkaupunkiseutu jää tänä vuonna jälkeen muun maan hintakehityksestä ensimmäistä kertaa vuoden 2008 jälkeen.
    Asuntojen hintakehitys pääkaupunkiseudulla on ensi kertaa jäämässä jälkeen muusta maasta, ennakoi Hypo.
    Asuntojen hintakehitys pääkaupunkiseudulla on ensi kertaa jäämässä jälkeen muusta maasta, ennakoi Hypo. Kuva: LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Uutiset|Talous
    20.8.202212:30
    STT

    Asuntojen hinnat laskevat pääkaupunkiseudulla reilun prosentin verran loppuvuoden aikana, arvioi Suomen Hypoteekkiyhdistyksen (Hypo) asuntomarkkinakatsaus.

    Pääkaupunkiseutu jää tänä vuonna jälkeen muun maan hintakehityksestä ensimmäistä kertaa vuoden 2008 jälkeen.

    Asuntojen hinnat kääntyvät Hypon mukaan laskuun, ja ensi vuoden lukema jää koko maassa miinukselle ensimmäistä kertaa vuoden 2015 jälkeen. Hypo arvioi, että lasku jatkuu ensi vuoden lopulle asti.

    Hypon indeksi ennakoi sitä, että asuntojen hintojen nousu Tampereella ja Turussa hyytyy. Tampereen alkuvuoden muuttovoitto oli kuitenkin suurin 25 vuoteen.

    Hypon asuntoindeksi yhdistää asuntojen hinnat ja kauppamäärät yhteen lukuun. Pankki laskee indeksiä pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Turkuun.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle