• Suomi tunnetaan kiertotaloudesta – konferenssiin tunkua enemmän kuin mahtuu

    Kiertotalouden kansainvälinen foorumi kokoaa kesäkuun alussa Helsinkiin 1 500 asiantuntijaa 90 maasta.
    Pöytyällä toimiva Eko-Expert on pitkään ollut kierrätysbisneksen edelläkävijä omalla alallaan. Se kerää ja kierrättää myös muiden eristevalmistajien raaka-aineita.
    Pöytyällä toimiva Eko-Expert on pitkään ollut kierrätysbisneksen edelläkävijä omalla alallaan. Se kerää ja kierrättää myös muiden eristevalmistajien raaka-aineita. Kuva: PAsi Leino
    Uutiset
    24.5.201712:42
    Kaijaleena Runsten

    Finlandiatalossa Helsingissä järjestetään laatuaan ensimmäinen kansainvälinen kiertotalouden konferenssi 5.–7. kesäkuuta. Siihen osallistuu 1 500 yrittäjää, poliitikkoa ja asiantuntijaa 90 maasta.

    World Circular Economy Forum -tapahtumassa käsitellään kiertotalouden parhaita ratkaisuja sekä yritysten puolelta että politiikanteon kannalta, kertoo asiantuntija Hanna-Leena Ottelin Sitrasta.

    Maailmalla kiinnostaa suomalainen osaaminen kiertotalouden monipuolisessa liiketoiminnassa.

    Aluksi oli tarkoitus järjestää vain 400 osallistujan konferenssi. Kiinnostusta oli kuitenkin niin paljon, että osallistujia on nyt jonoksi asti eli enemmän kuin voidaan tilojen puolesta ottaa, kuvaa Sitran johtaja Mari Pantsar.

    Suomi on Hollannin ja Ruotsin ohella kärkimaita siinä, kuinka kiertotalouteen on syntynyt muutakin yrittäjyyttä kuin resurssiviisaita teknologioita ja kierrätystä. Myös politiikanteossa Suomi ja Hollanti ovat edistyksellisimpiä: molemmissa on kansallinen toimintaohjelma kiertotaloudesta.

    Jos huomioon otetaan jätteiden käsittely ja kierrätys maailman kärkimaihin kuuluu ehdottomasti myös Japani, jossa lähes kaikki materiaalit kiertävät, Pantsar sanoo.

    Kansallisessa kiertotalouden tiekartassa tavoitellaan alalle 2,5–3 miljardin euron arvoista liiketoimintaa.

    Uusia työpaikkoja syntyi Pantsarin mukaan jopa 75 000, etenkin jos syntyisi palveluliiketoimintaa esimerkiksi tavaroiden vuokraamiseen ja vanhojen korjaamiseen.

    Kiertotalous on hänen mukaansa kertakäyttötalouden vastakohta. Kun kehittyvissä maissa keskiluokka kasvaa, kulutuskin lisääntyy. Maapallon kantokyvyn vuoksi kertakäyttöisyydestä on kuitenkin päästävä resurssien ja raaka-aineiden kiertoon.

    ”Jos saadaan isot ihmismassat liikkeelle, kiertotaloutta ei enää pysäytä mikään”, Pantsar uskoo.

    Sitran lisäksi WCEF:n järjestelyissä ovat mukana kolme kotimaista ministeriötä (TEM, YM ja UM), Ellen MacArthur Säätiö, Pohjoismaiden neuvosto, luonnonvarojen kestävää käyttöä seuraava World Resources Forum Sveitsistä sekä joukko muita kansainvälisiä organisaatioita.

    WCEF-seminaari

    Lue myös:

    Kiertotalouden 100 parasta -listalla nyt 54 yritystä

    Suomi julkisti kiertotalouden tiekartan viime syyskuussa: kiertotaloudesta työtä ja liikevaihtoa

    Artikkelin aiheet
    kiertotalous
    World Circular Economy Forum
    Sitra
    helsinki
    finlandiatalo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle