Turkistarhojen lanta päätyykompostoiduttuaan peltoon

Lanta- ja kompostiosuuskuntia on kymmeniä eri puolilla turkistarhausaluetta, Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton varapuheenjohtaja Hannu Kärjä kertoo.

Osa osuuskunnista kompostoi lannan aumoissa, osalla on kompostorit.

Varjotalojen häkkien alta lanta tyhjennetään yleensä kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Nykyisten rakentamismääräysten mukaan lanta-alustat ovat vettä läpäisemättömiä.

Minkkien kasvatus on siirtymässä sisätiloihin. Hallioloissa lannan ja virtsan suljettu kierto on huomattavasti helpompi järjestää kuin avotaivaan alla.

Turkistuotannon happamoittavista päästöistä noin 90 prosenttia aiheutuu typpioksiduulista ja ammoniakista, joita haihtuu lannasta ja virtsasta, kertoo Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksen (MTT) viime vuonna julkaisema turkistuotannon elinkaaritutkimus.

Runsas fosfori on turkiseläinten lannan hankalin osa. Fosfori on peräisin merikalasta, jota käytetään rehuna.

Toisaalta minkinrehuun käytetyn silakan pyynti poistaa Itämerestä ravinteita viisi kertaa enemmän kuin tarhoilta pääsee. Ketunrehussa suhde on yli nelinkertainen.

Veteliläinen ympäristöasiantuntija Kaarle Kaistila laskee, että kompostoidun turkiseläinten lannan järkevä kuljetusmatka on noin sata kilometriä.

”Turkiseläinten lannan järjestäytynytkin käyttö on enemmän jätehuoltoa kuin ravinne- tai lannoitekauppaa”, Kaistila luonnehtii.

Vain harvalla turkistilalla on omaa peltoa niin paljon, että eläinten lanta sinne voitaisiin sijoittaa.

”Turkistilat tuottavat nahkoja, maatalous on maataloutta”, Kaistila selventää.

Esimerkiksi Kaustisen kompostointiasemalla lantaa käsitellään reaktorissa noin viikko. Asema palvelee noin 40 turkistilaa.

Pihtiputaalainen Pohjolan Teknokivi Oy tarjoaa turkistarhoille hartsikivestä ja kaapelirouhemassasta valmistettuja lanta-astioita. Astia painaa 30 kiloa ja sen tilavuus on 350 litraa.

Teknokiven Hannu Leinosen mielestä lanta-astiat poistavat ongelman, joka syntyy keväällä sulamisvesien päästyä valloilleen. Tuolloin vesi huuhtelee lannasta typen ja fosforin tarhan ulkopuolelle.

Leinosen mukaan lannasta voitaisiin puristaa ulos kaikki fosforia sisältävä neste ja tehdä siitä kauppatavaraa. Tämä vaatisi suljettua lannankeräysjärjestelmää, pakollista fosforin talteenottoa sekä lainaa ja avustuksia.

Kaistilan mukaan lanta-astioita kokeiltiin noin 15 vuotta sitten. Kokemukset eivät rohkaisseet.

Lanta jäi lietteeksi laatikoihin ja siitä aiheutui tuntuvia hajuhaittoja. Rotat löysivät astioiden alta viihtyisät piilopaikat.

Kuivikkeen ja lannan yhdistelmä on nykyisin käytetyin menetelmä turkistarhoilla.

Turkistarhojen ympäristöluvat käsittelee aluehallintovirasto, jos tarhalla on yli 600 siitoskettua tai yli 2 000 siitosminkkiä.

Kaistila harmittelee tarvittavan lannanlevitysalan ylimitoitusta. Hehtaarit katsotaan taulukoista, ei todellisen lannan määrän mukaan.

”Ylimitoitusta on noin 30 prosenttia”, Kaistila sanoo. Sekä tarhaajat että valvova viranomainen tuntevat ongelman, mutta sille ei ole toistaiseksi tehty mitään.

Muutoin turkistilojen ympäristölupavaatimukset ovat Kaistilan mielestä kohtuulliset.

Kymmeniä turkistarhoja on siirretty pois pohjavesialueilta.

Maaperän puhdistamiseen on saanut avustusta. Esimerkiksi Länsi-Suomen ympäristökeskus myönsi 19 tarhalle yhteensä 240 000 euroa. Avustus kattoi 30 prosenttia maaperän puhdistuskuluista.

REIJO VESTERINEN

Avaa artikkelin PDF