• HS: Suviseurojen tarra-aktivistit tehneet rikosilmoituksia kokemastaan häirinnästä

    Suviseuroihin liittyviä rikosilmoituksia on tehty muun muassa pahoinpitelystä, toisen vahingoittamiseen sopivan esineen hallussapidosta, kunnianloukkauksesta sekä laittomasta uhkauksesta.
    Suviseurat järjestettiin tänä vuonna Kanta-Hämeen Lopella.
    Suviseurat järjestettiin tänä vuonna Kanta-Hämeen Lopella. Kuva: Oskar von Essen
    Uutiset|Yhteiskunta
    10.7.202521:15
    STT–

    Tarra-aktivistit ovat tehneet useita rikosilmoituksia Suviseuroilla kohtaamastaan häirinnästä ja uhkaavasta käytöksestä, uutisoi Helsingin Sanomat.

    Tarratoimikunnan aktivistit levittivät naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavia tarroja Kanta-Hämeen Lopella järjestetyillä Suviseuroilla kesäkuussa.

    Lisää aiheesta
    • Tarra-aktivistien levittämiä tarroja ei Suviseuroissa näkynyt lauantaina 28.6.2025 Lopella Räyskälän lentokentällä. Kävijöitä oli reilut 80 000.

      Kulttuuri | Suviseurojen tarra-aktivistien päälle heitelty kiviä ja kananmunia, kertoo Essi Mutanen Instagramissa

    Tarratoimikunnasta kerrotaan Helsingin Sanomille, että ainakin seitsemän aktivistia on tehnyt ja neljä aikoo tehdä rikosilmoituksen. Lisäksi vähintään 11 harkitsee rikosilmoituksen tekemistä.

    Rikoskomisario Ville Mattila Hämeen poliisista vahvistaa Helsingin Sanomille, että useita Suviseuroihin liittyviä rikosilmoituksia on tehty muun muassa pahoinpitelystä, toisen vahingoittamiseen sopivan esineen hallussapidosta, kunnianloukkauksesta sekä laittomasta uhkauksesta.

    Mattilan mukaan on myös mahdollista, että kaikki rikosilmoitukset eivät ole vielä tulleet hänen tietoonsa.

    Meidän teltasta löytyi esimerkiksi kala, ja minun päälleni kaadettiin vesipullo keskellä seurakenttää.

    Senja Myllymäki

    Tarratoimikunnan organisoija Senja Myllymäki kertoo STT:lle, että Tarratoimikunnassa on yhdessä selvitetty, missä häirintätilanteissa on täyttynyt rikoksen tunnusmerkit.

    Millaista tarra-aktivistien kokema uhkailu ja häirintä sitten olivat?

    Aktivistien leiriin oli Myllymäen mukaan muun muassa heitetty laudanpätkä, jossa oli naula, minkä lisäksi hän kertoo heränneensä yöllä siihen, että hänen telttaansa oli heitetty retkituoli.

    ”Meidän teltasta löytyi esimerkiksi kala, ja minun päälleni kaadettiin vesipullo keskellä seurakenttää. Häirintä oli jatkuvaa, ja koen, että järjestyksenvalvojat eivät puuttuneet siihen asianmukaisesti”, Myllymäki sanoo.

    Tarratoimikunnan aktivistit levittivät naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavia tarroja Lopella järjestetyillä Suviseuroilla kesäkuussa. LEHTIKUVA / Tarratoimikunta.
    Tarratoimikunnan aktivistit levittivät naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavia tarroja Lopella järjestetyillä Suviseuroilla kesäkuussa. LEHTIKUVA / Tarratoimikunta.  

    Helsingin Sanomien haastattelussa aktivistit kertovat kokeneensa, että Suviseuroja järjestävä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys SRK on laiminlyönyt aktivistien turvallisuuden.

    Aktivistien mukaan SRK puuttui aktivistien kokemaan häirintään vasta kun asia oli saanut mediahuomiota.

    STT:lle Myllymäki kertoo, että median uutisoitua asiasta Suviseuroilla annettiin yleinen kuulutus häirinnän kieltämisestä, mutta häirintä jatkui tapahtuman loppuun saakka.

    Toinen Tarratoimikunnan organisoija Essi Mutanen taas kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että hänelle oli lähetetty tapahtuman aikana ja sitä ennen useita uhkauksia.

    Aktivisteja oli muun muassa uhattu myllyttää, jos he tulevat seuraavana vuonna Suviseuroille.

    Suviseurat on vanhoillislestadiolaisen liikkeen suurin vuosittainen tapahtuma, johon kerääntyy vuosittain kymmeniätuhansia osallistujia. Lestadiolaisuus ei hyväksy naispappeutta eikä liikkeessä tunnusteta samaa sukupuolta olevien avioliittoja.

    Lisää aiheesta
    • Tarra-aktivistien levittämiä tarroja ei Suviseuroissa näkynyt lauantaina 28.6.2025 Lopella Räyskälän lentokentällä. Kävijöitä oli reilut 80 000.

      Kulttuuri | Suviseurojen tarra-aktivistien päälle heitelty kiviä ja kananmunia, kertoo Essi Mutanen Instagramissa

    • Ylöjärveläinen Lauri Vähäjylkkä on talkoohommissa Suviseuroissa konepäivystäjänä. Hän on ajanut muun muassa Jcb-merkkisellä pyöräkuormaimella kivimurskaa ja käynyt hinaamassa muutamia autoja mutaisilta paikoilta.

      Kulttuuri | Moni vanhoillislestadiolainen kokee, että perinteisiä arvoja ei enää suvaita

    • Suviseurat ovat yksi tämän kesän suurimmista yleisötapahtumista. Paikan päälle Lopen lentokentälle odotetaan melkein 80 000 samanaikaista kävijää.

      Kulttuuri | Suviseurat 2025 parantaneet turvallisuuttaan – taustalla viime kesän kuolonuhrin vaatinut onnettomuus

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle