• PÄIVÄN KYSYMYS Milloin kannattaa perustaa nurmikko?

    Uutiset
    13.5.201516:00
    Jukka Lehtinen

    Kevätkylvöt ovat vauhdissa pelloilla, mutta milloin puutarhan nurmikko kannattaa perustaa, siemenalan tukkuliike S. G. Niemisen tuotepäällikkö Ilkka Väre?

    Suurin osa nurmikoista perustetaan keväällä. Tärkeintä on huolehtia siitä, että siemenillä on riittävästi kosteutta. Kylvöstä kannattaa aina kastella edes vähän. Syksyllä maakosteutta on runsaammin, joten alkukastelua tarvitaan vähemmän.

    Millaisen kasvualustan nurmikko vaatii?

    Maan tulisi olla kuohkeaa ja multavaa, jolloin se on ilmavaa ja pidättää kosteutta. Kannattaa suosia tarkoitukseen erikseen valmistettua puutarhamultaa, jota saa säkeissä tai autokuormittain. Se on yleensä valmiiksi lannoitettu ja kalkitettu. Hyvää nurmikkoa varten tarvitaan 20 senttiä sopivaa kasvualustaa, 10 senttiä on minimi.

    Milloin nurmikko alkaa vihertää?

    Se riippuu siemenseoksesta. Jos seoksessa on mukana raiheinää, vihertää se viikossa tai kahdessa. Varsinaiset nurmikkolajit, kuten niittynurmikka ja punanata itävät 3–4 viikossa.

    Jukka Lehtinen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    nurmikon perustaminen
    puutarhanhoito
    nurmikko
    siemenet
    kasvualusta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle