• Moni huolissaan ikääntyneen tuttavan ajotaidoista – yli 70 vuotiaiden ajokortillisten määrä on kasvanut vauhdilla

    Ajotaitohuolien puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa. Liikenneturvallisuuden vuoksi läheisen ajotaitojen heikkenemiseen tulisi kuitenkin puuttua.
    Tiedotteessa ajotaidoistaan jo hiukan epävarmoja neuvotaan välttämään esimerkiksi ruuhka-aikoja.
    Tiedotteessa ajotaidoistaan jo hiukan epävarmoja neuvotaan välttämään esimerkiksi ruuhka-aikoja. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    6.8.202008:00
    MT toimitus

    Noin neljäkymmentä prosenttia suomalaisista on huolissaan ikääntyneen läheisensä ajotaidoista. Selviää LähiTapiolan tiedotteesta.

    Tiedotteen mukaan ajokortillisten yli seitsemänkymmentävuotiaiden kuljettajien määrä on kaksinkertaistunut kuluneen kymmenen vuoden aikana. Näitä kortinhaltijoita on Suomessa nyt puolisen miljoonaa.

    Tiedotteen taustalla olevan kyselyn mukaan miehet ja naiset eri puolilla Suomea ovat likimain yhtä huolissaan iäkkäiden läheistensä ajotaidoista. Huolissaan olijoista neljännes oli erittäin huolestuneita.

    Tiedotteessa muistutetaan että vaikka ikääntyminen voikin heikentää esimerkiksi kuljettajan reagointikykyä, ei ikääntyminen kuitenkaan automaattisesti tarkoita että kuljettajalle sattuisi enemmän vahinkoja. Toisaalta ikä tuo kuljettajalle myös enemmän kokemusta ja mahdollisesti malttia.

    Omien ikääntyvien läheisten liikennekäyttäytymistä on kuitenkin hyvä seurata. Asian käsittely voi olla vaikeaa, sillä varsinkin haja-asutusalueella autoon linkittyy myös liikkumisen vapaus.

    Ikääntyvien kuljettajien ajoterveys arvioidaan viimeistään ajokortin uusimisen yhteydessä seitsemänkymmentävuotiaana. Tiedotteessa ikääntyviä kuljettajia kehotetaan myös itse arvioimaan omien ajotaitojensa kehitystä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria