• Perussuomalaisten presidenttiehdokas Huhtasaari irtisanoutui ensitöikseen Pariisin ilmastosopimuksesta ja siteerasi Trumpia

    Ensimmäisen kauden kansanedustaja kannattaa Suomen eroa EU:sta.
    Huhtasaari on maahanmuuttovastainen ja kannattaa muun muassa Suomen eroa EU:sta.
    Huhtasaari on maahanmuuttovastainen ja kannattaa muun muassa Suomen eroa EU:sta. Kuva: LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
    Uutiset
    23.9.201715:25
    STT

    Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi juuri vahvistettu Laura Huhtasaari aloitti puheensa irtisanoutumalla EU:sta ja Pariisin ilmastosopimuksesta. Puheessaan Huhtasaari kutsui Pariisin ilmastosopimuksen "EU-sovellutusta katastrofaaliseksi Suomelle".

    Ulkopolitiikassa Huhtasaaren mukaan Suomen pitää pysytellä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Hän viittasi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin puheeseen, jonka mukaan johtajien pitää aina palvella omaa kansaansa ja kansallisvaltio on keino ihmisten elämän parantamiseen.

    Perussuomalaisten varapuheenjohtaja 38-vuotias Huhtasaari on ensimmäisen kauden kansanedustaja Porista. Hän on maahanmuuttovastainen ja kannattaa muun muassa Suomen eroa EU:sta. Huhtasaari haluaisi myös lisätä presidentin valtaoikeuksia.

    Huhtasaaren valintaa pidettiin käytännössä varmana, sillä häntä esitettiin puolueen ainoaksi ehdokkaaksi puoluehallituksen kokouksessa viime kuussa.

    Artikkelin aiheet
    Laura Huhtasaari
    presidentinvaalit
    Perussuomalaiset
    Pariisin ilmastosopimus
    Donald Trump
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria