• Pyörätuolia käyttänyt mies ei voinut osallistua Turun Sanomien järjestämään kirjaklubiin – syyttäjä vaatii päätoimittajalle sakkorangaistusta syrjinnästä

    "Tekisi mieli kysyä, miten käy pienimuotoisten kulttuuritapahtumien. Uskaltaako kukaan enää sellaisia järjestää?", päätoimittaja Kai Vainio pohtii.
    Kyse oli Turun Sanomien helmi-toukokuussa 2018 järjestämistä haastattelu- ja keskustelutilaisuuksista. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
    Kyse oli Turun Sanomien helmi-toukokuussa 2018 järjestämistä haastattelu- ja keskustelutilaisuuksista. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto 
    Uutiset
    18.3.202118:26
    STT

    Pyörätuolissa ollut mies joutui syyttäjän mukaan syrjityksi, kun hän ei voinut tilan esteellisyyden takia osallistua Turussa järjestettyyn kirjaklubiin. Syyttäjän mukaan järjestäjä asetti miehen muiden osallistujien kanssa eriarvoiseen asemaan vammaisuuden perusteella.

    Kyse oli Turun Sanomien helmi-toukokuussa 2018 järjestämistä haastattelu- ja keskustelutilaisuuksista. Tapahtumat järjestettiin ravintolassa, jonka sisäänkäynnissä oli portaat. Syyttäjä vaatii kirjaklubin järjestämisestä vastanneelle Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainiolle sakkorangaistusta syrjinnästä.

    Syyttäjä pitää syrjintää tahallisena. Vainio oli syyttäjän mukaan ennen tapahtumia tullut tietoiseksi tilanteesta, mutta ei ollut ryhtynyt riittäviin toimiin, jotta tilaisuus olisi esteetön. Syytteen mukaan pyörätuolissa ollut mies oli aiemmin joutunut jäämään pois samassa tilassa järjestetystä tapahtumasta tilan esteellisyyden takia.

    Vainio kertoo STT:lle kiistävänsä syytteen.

    "Olen kiistänyt syyllistyneeni rikokseen, mutta kun tuomiota ei ole annettu, en halua asiaa enempää kommentoida."

    Vainion mukaan asiassa saattaa olla kyse eräänlaisesta ennakkotapauksesta.

    "Linjataan, onko mahdollista kaikissa toimissa joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen tai korvausvastuuseen, kun toimintaa harjoitetaan esteellisissä tiloissa. Tekisi mieli kysyä, miten käy pienimuotoisten kulttuuritapahtumien. Uskaltaako kukaan enää sellaisia järjestää?"

    Asian käsittely alkoi torstaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

    Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi maaliskuussa 2019, että Turun Sanomat syrji miestä. Lehdellä oli lautakunnan mukaan tilaisuus muuttaa menettelyään, mutta se ei sitä tehnyt. Lautakunta totesi, että avoimeen yhteiskunnalliseen kulttuurielämään osallistuminen kuuluu myös vammaiselle.

    Klubia alettiin sittemmin järjestää esteettömissä tiloissa Turun kaupunginteatterissa.

    Päätoimittaja Vainio sanoi lautakunnan päätöksen tiimoilta STT:lle, että Turun Sanomat suhtautuu asiaan vakavasti.

    " Emme ole ymmärtäneet tilannetta. Kun tilanne tuli siellä vastaan, uskoimme, että olisimme ottaneet asian huomioon. Olemme siirtäneet tilaisuudet Turun kaupunginteatteriin, joka on esteetön. Kun vaihdoimme tilan, selvitimme toki etukäteen esteettömyyskysymykset", Vainio sanoi STT:lle maaliskuussa 2019.

    Mediayhtiön lautakunnalle toimittaman vastauksen mukaan tilojen esteellisyys ei tullut esille, kun tilaisuuksista sovittiin syksyllä 2017. Yhtiö myös sanoo olleensa ravintolaan yhteydessä heti, kun lautakunnalle tehtiin ensimmäinen valitus tammikuussa 2018.

    Artikkelin aiheet
    Turun Sanomat
    syrjintä
    yhteiskunta
    esteettömyys
    oikeudenkäynti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria