• Kaavoihin ei ole pakko kangistua

    Uutiset
    12.7.201316:00
    HANNU UUSIHONKO

    Kauppakamarien laatimassa viimetalvisessa kyselyssä havaittiin kaavoituksen toimivuudessa suuria alueellisia eroja. Vastanneiden mielestä kaavoitus toimi heikoimmin Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa ja parhaiten Satakunnassa ja Karjalassa.

    Pohjois-Satakunnassa on jo yli kymmenen vuoden ajan toiminut seutukunnallinen aluearkkitehti. Aluearkkitehdin kädenjälki näkyy uusien ympäristöön sopivien asuntoalueiden sekä ajankohtaisten eri teemapuistojen ja ulkoilualueiden kaavoituksen nopeassa etenemisessä.

    Ehkä siinä on osasyy hyvään sijoitukseemme valtakunnallisesti.

    Samaisessa raportissa myös todetaan, että kuntien kaavoitusprosesseissa on runsaasti historiallista painolastia rutiineista: tarpeettomia asioita tehdään, koska niin on aina ennenkin tehty.

    Samaa taidettiin yrittää kertoa aikoinaan myös Nummisuutareiden Eskolle maailman muuttumisesta. Kaavoihin kangistuneita taitaa olla joka ajassa ja organisaatioissa. Kaavoitus tarvitsee oman vapautusliikkeensä ja mieluimmin sisältäpäin.

    Valtio tukee aluearkkitehdin palkkaamista alle 6 000 asukkaan kuntiin, joissa ei tarvitse lain mukaan olla omaa kaavoittajaa. Täten halutaan edistää pienten kuntien kaavoittamisen suunnitelmallisuutta paikalliset olosuhteet ja kokonaisuudet hallitsevan aluearkkitehdin avulla.

    Toiminta oli katkolla Pohjois-Satakunnassakin runsas vuosi sitten, mutta saimme varmistettua aluearkkitehtitoiminnan Kankaanpään kaupungin avustuksella.

    Useissa kunnissa Suomessa ei ole käytössään arkkitehtipalveluja, ja se on alkanut näkyä kyläkuvassa negatiivisesti. Me maallikot emme aina näe kylää taloilta, suuremmista kokonaisuuksista puhumattakaan.

    Ensi viikon maanantaina kello 12 alkaen Honka Centerillä keskustellaan Suomi Areenassa kaavoihin kangistumisesta. Tuolloin tarkastelukulmana on vihreän kasvun ja biotalouden edistäminen energia- ja materiaalitehokkaan kaavoituksen lähtökohdista.

    Etenevätkö kaavat nopeammin pienissä kunnissa? Olemmeko itse oman kehityksemme esteitä sisäänpäin kääntyvässä ajattelussamme?

    Kysymyksiä on paljon, ja toivottavasti saamme silloin myös hyviä vastauksia.

    Paikalla ovat europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.), opetusministeri Krista Kiuru (sd.), kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.), professori Jukka Rintala sekä paikallinen yrittäjä Timo Rapila.

    Hannu Uusihonko

    Suomi Areena -isäntä

    Honkajoki

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kaavoitus
    aluearkkitehti
    Pohjois-Satakunta
    Suomi Areena
    vihreä kasvu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria