• Näin liikennekaari vaikuttaa maaseudun liikenteeseen

    Hallitus esittää muutoksia, joiden on tarkoitus alentaa liikenteen alalle tulon kynnystä. Liikennekaaren on tarkoitus tulla voimaan heinäkuussa 2018.
    Hallitus esittää, että taksin hinta vapautuu, mutta ei saa nousta maaseudullakaan kohtuuttomaksi.
    Hallitus esittää, että taksin hinta vapautuu, mutta ei saa nousta maaseudullakaan kohtuuttomaksi. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    23.9.201609:00
    Paula Liesmäki

    Hallituksen esittämä liikennekaari antaa maaseudulla mahdollisuuksia päästä kiinni lisäleivän syrjään. Esitys annettiin eduskunnalle torstaina.

    Traktorin ja 2–3,5 tonnin painoisen pakettiauton liikennelupa poistuu tavaraliikenteessä, mikä helpottaa pienimuotoista kaupallista tavarankuljetusta.

    Myös kynnys aloittaa pienimuotoinen taksitoiminta alenee, kun taksikiintiöt poistuvat. Taksiluvasta tulee yrityskohtainen. Asemapaikkavelvoite puretaan, jolloin taksi voisi ottaa paluukyytiläisiä. Taksi voi myös lähteä naapurikuntaan, jos siellä on kysyntää.

    Kuljetusten yhdistely helpottuu, kun henkilö- ja tavarankuljetuslupien edellytykset yhdenmukaistuvat. Tämä voi tuoda mahdollisuuksia maaseudun yrittäjille.

    Digitaalinen loikka auttaa asiakkaan löytämään palvelun ja palveluntarjoajan löytämään asiakkaan mobiilisti, mikä on erityisen tärkeää harvaan asutuilla alueilla.

    Kaikkien liikennemuotojen liput ja aikataulut sovitetaan yhteen, jolloin matkustaja voi matkustaa millaisella lipulla tai maksuvälineessä missä tahansa.

    Taksin hinta vapautuu, mutta ei saa nousta maaseudullakaan kohtuuttomaksi. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi puuttuu tarvittaessa hintoihin.

    Liikennelupien myöntäminen keskitetään esityksen mukaan Liikenteen turvallisuusvirastolle, josta tulisi myös tieliikenteen luparekisteriviranomainen. Henkilö- ja tavaraliikenteen lupa-asiat siirtyisivät ely-keskuksista Liikenteen turvallisuusvirastolle. Ely-keskuksista siirtyisi Liikenteen turvallisuusvirastoon 29 virkamiestä Joensuusta, Jyväskylästä, Kouvolasta, Kuopiosta, Mikkelistä, Oulusta, Rovaniemeltä, Seinäjoelta, Tampereelta,Turusta, Vaasasta ja Helsingistä.

    Esityksen suorien vaikutusten arvioidaan kasvattavan bruttokansantuotetta 600 miljoonalla eurolla vuoteen 2020 mennessä.

    Juttua täydennetty 23.9. klo 8.25.

    Artikkelin aiheet
    liikennekaari
    maaseudun liikenne
    taksiliikenne
    Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi
    ELY-keskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle