• Italiassa toinen koronaviruskuolema – maan pohjoisosassa pelätään viruksen leviävän

    Virustartuntoja on Italiassa raportoitu toistaiseksi yhteensä noin 20 . Tartunnan saaneita yhdistävät viranomaisten mukaan esimerkiksi sama kantabaari tai sama tuttavapiiri.
    Koronavirustartunnan ehkäisemiseksi suositellaan huolellista käsien pesua. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Koronavirustartunnan ehkäisemiseksi suositellaan huolellista käsien pesua. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    22.2.202014:40
    STT

    Italiassa uusi koronavirus on aiheuttanut kahden ihmisen kuoleman. Ensimmäisenä tietoon tuli 78-vuotiaan italialaismiehen menehtyminen. Mies kuoli sairaalassa Veneton alueella maan koillisosassa perjantaina. Italian terveysministerin mukaan mies oli joutunut sairaalahoitoon 10 päivää aiemmin toisen sairauden takia.

    Tänään uutistoimisto Ansa raportoi naisesta, joka kuoli Lombardiassa Pohjois-Italiassa. Tästä tapauksesta ei ole toistaiseksi tarkempia tietoja.

    Italiassa on toistaiseksi raportoitu yhteensä noin 20 virustartuntaa.

    Pohjois-Italiassa useissa kaupungeissa on suljettu julkisia tiloja ja peruutettu yleisötilaisuuksia sen jälkeen, kun Lombardiassa kerrottiin eilen useista uusista tartunnoista. Eri medioiden mukaan eristykseen ja testattavaksi on määrätty ainakin kymmeniä ihmisiä. Jopa 50  000:ta ihmistä on neuvottu pysymään kotosalla.

    Uusia tartuntoja todettiin uutistoimisto AFP:n mukaan 15, ja tartunnan saaneista viisi on lääkäreitä.

    Tartunnan saaneita yhdistävät viranomaisten mukaan esimerkiksi sama kantabaari tai sama tuttavapiiri. Joidenkin medioiden mukaan tartuntojen levittäjäksi epäillään miestä, joka oli helmikuun alkupuolella syönyt illallista hiljattain Kiinasta palanneen tuttavansa kanssa.

    Italian pääministeri Giuseppe Conte pyrki rauhoittamaan kansalaisia toteamalla tilanteen olevan hallinnassa. Conte myös vakuutti viranomaisten huolehtivan tiukoista varotoimista.

    Kiinan Wuhanista joulukuun lopulla leviämään lähtenyt uusi koronavirus on todennetusti levinnyt jo lähes 30 maahan. Tartunta- ja kuolemantapauksista ylivoimaisesti suurin osa on raportoitu Kiinasta Hubein maakunnasta. Manner-Kiinassa noin 2  200 ihmisen kerrotaan kuolleen viruksen seurauksena. Tartunnan saaneita on kiinalaisviranomaisten mukaan noin 75  000.

    Kiinan ulkopuolella tartuntoja kerrotaan olevan yhteensä yli tuhat.

    Varhain lauantaina Kiinassa koronavirukseen kuolleiden määrän kerrottiin jälleen nousseen yli sadalla. Virukseen aiheuttamaan tautiin on nyt kuollut yhteensä yli 2  350 ihmistä, maan terveysviranomaiset kertoivat.

    Uusien tartuntojen määrä sen sijaan väheni edelleen. Koko maassa kerrottiin todetun perjantain jälkeen noin 400 uutta tartuntaa. Perjantaina uusia tartuntoja kerrottiin olevan lähes 900. Yhteensä koronavirustartunnan on saanut Kiinassa tähän mennessä lähes 76  000 ihmistä.

    Etelä-Koreassa uusien tartuntojen määrä puolestaan nousee. Lauantaina kerrottiin 142 uudesta tartunnasta. Yhteensä sairastuneita on lähes 350. Tautiin on maassa kuollut kaksi ihmistä.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Italia
    epidemia
    Giuseppe Conte
    Lombardia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria