• Maakotkien pesintä onnistui tänä vuonna erinomaisesti

    Metsähallituksen mukaan pesinnän onnistumiseen vaikutti pesinnän kannalta suotuisat säät keväällä.
    Metsähallituksen mukaan pesinnän onnistumiseen vaikuttivat hyvä ravintotilanne ja suotuisat säät. LEHTIKUVA / HANDOUT / METSÄHALLITUS
    Metsähallituksen mukaan pesinnän onnistumiseen vaikuttivat hyvä ravintotilanne ja suotuisat säät. LEHTIKUVA / HANDOUT / METSÄHALLITUS 
    Uutiset
    13.8.201911:19
    STT

    Maakotkan pesintätulos oli tänä vuonna erinomainen, kertoo Metsähallitus. Maakotkan pesätarkastuksissa todettiin 161 onnistunutta pesintää, jotka tuottivat 205 rengastusikäistä maakotkan poikasta.

    Metsähallituksen mukaan pesinnän onnistumiseen vaikutti pesinnän kannalta suotuisat säät keväällä. Tänä vuonna myös kotkan ravintotilanne oli hyvä, sillä kanalintuja ja jäniksiä on ollut viime vuotta enemmän.

    Viime vuonna todettiin yhteensä 92 onnistunutta pesintää ja 108 poikasta. Metsähallituksen mukaan pesintätuloksen vaihtelu on maakotkalla normaalia ja peräkkäisten vuosien välillä voi olla suuriakin eroja.

    Metsähallituksen Luontopalvelujen ja vapaaehtoisten kesällä tekemissä maakotkan pesätarkastuksissa todettiin noin 380 asuttua maakotkareviiriä. Tänä vuonna löydettiin kahdeksan uutta maakotkareviiriä.

    Yleisövihjeiden perusteella löytyi kahdeksan uutta pesää joko vanhoilta tai kokonaan uusilta reviireiltä.

    Suomessa tunnetaan yhteensä 552 maakotkareviiriä, joista asuttuina viimeisen viiden vuoden aikana on ollut noin 450 reviiriä.

    Artikkelin aiheet
    maakotka
    Metsähallitus
    pesintä
    luonto
    Suomen luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria