• Suomen Pankin Rehn keräsi eniten mainintoja, kun HS:n gallupissa kysyttiin sopivaa seuraajaa presidentti Niinistölle

    Seuraavat presidentinvaalit järjestetään vuonna 2024.
    Olli Rehnin (kesk.) mainitsi 19 prosenttia vastaajista. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Olli Rehnin (kesk.) mainitsi 19 prosenttia vastaajista. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    15.2.202111:06
    STT

    Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.) sai eniten mainintoja Helsingin Sanomien tuoreessa kyselyssä seuraavista presidentinvaaleista. Rehnin mainitsi 19 prosenttia vastaajista.

    Toiseksi eniten mainintoja sai pääministeri Sanna Marin (sd.), jonka mainitsi 13 prosenttia vastaajista. Seuraavaksi useimmin nimettiin ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) seitsemän prosentin kannatuksella ja sitten perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho viidellä prosentilla.

    Lehti kysyi gallupissaan, ketkä olisivat hyviä valintoja presidentti Sauli Niinistön seuraajaksi tämän kauden päättyessä. Osallistuneet saivat nimetä niin monta ihmistä kuin halusivat. Heille ei esitelty valmista listaa.

    Suurin osa vastaajista ei osannut tai halunnut kertoa mielipidettään asiasta.

    Seuraavat presidentinvaalit järjestetään vuonna 2024.

    Kantar TNS:n toteuttamaan tutkimukseen osallistui yli tuhat ihmistä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimus toteutettiin tammi–helmikuun vaihteessa.

    Artikkelin aiheet
    presidentinvaalit
    Suomen Pankki
    Olli Rehn
    HS gallup
    Sauli Niinistö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria