• Kekkilä aloittaa jalostuksen: sellutehtaan sivutuotteet kukkapenkkiin

    Kekkilä jalostaa Metsä Groupin sellutehtaalla kertyvän hiekkaisen kuoren kasvualustoiksi viherrakentamiseen.
    Sellutehtaan sivutuotteita eli muun muassa puun kuorta.
    Sellutehtaan sivutuotteita eli muun muassa puun kuorta. Kuva: Kekkilä
    Uutiset
    19.5.201610:45
    Juhani Reku

    Kekkilä ryhtyy jalostamaan sellutehtaan sivutuotteista uusia tuotteita kotipuutarhureille. Selluntuotannon sivutuotevirtana syntyvistä jakeista, kuten hiekkapitoisesta puunkuoresta aletaan valmistaa kasvualustaa puutarhakasveille.

    Raaka-aineen toimittaa Kekkilälle Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibre.

    "Lopputuotteena syntyvä kasvualusta palauttaa suomalaisen metsän sivutuotevirrat elinvoimaiseksi alustaksi uudelle kasvulle", yhtiöt suitsuttavat yhteistyönsä tulosta.

    Yhteistyö koskee aluksi kuorijakeiden käsittelypalveluita Metsä Fibren Rauman, Äänekosken ja Joutsenon tehtailta.

    Kekkilän kompostointilaitokset jalostavat jakeista raaka-aineen, jonka yhtiö käyttää kasvualustoissaan.

    ”Uskomme, että asiakkaamme arvostavat kestävän ympäristörakentamisen mukaisia korkealaatuisia kasvualustoja”, toteaa Kekkilän kaupallinen johtaja Tiia Kujanpää.

    Ensimmäisiä tuotteita on jo valmistunut viher- ja ympäristörakentamisen tarpeisiin.

    Artikkelin aiheet
    Kekkilä
    Metsä Group
    kasvualusta
    kiertotalous
    viherrakentaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle