

Tajma Oy:n toimitusjohtaja Magnus Söderlund sekä yrityksen osto- ja myyntivastaava Daniel Mannström sanovat, että kahden yrityksen yhdistyminen oli hyvä liike.
"Homma toimii", Söderlund ja Mannström vakuuttavat kuin yhdestä suusta.
Mannströmin vuonna 2015 perustama Pietarsaaren Lihatukku tuli osaksi Tajmaa viime heinäkuussa.
"Fuusio oli luonnollista kehitystä. Yrityksillä oli niin paljon yhteistyötä, sillä Pietarsaaren Lihatukku osti Tajmalta teurastuksen ja leikkuun", hän kertoo.

23 tuottajan omistama Tajma oli viime kesään asti melko perinteinen pienteurastamo.
Pietarsaaren Lihatukku -fuusion jälkeen Tajma laajeni lihan ostoon ja myyntiin. Jos asiakas haluaa, Tajma huolehtii lihan myynnistä tukkureille.
Söderlund uskoo, että asiakkaat arvostavat helppoutta.
"Nyt kaikki järjestyy yhdestä osoitteesta."
Kenelle kaikille Tajma myy lihaa? "Se on liikesalaisuus", Mannström sanoo.
”Sen voin kertoa, että isojenkin kauppaketjujen liikkeissä on Tajman myymää lihaa.”
Tajman kotipaikka on Pedersöre ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Pohjanmaa on yrityksen kotikenttää, mutta reviiri ulottuu kauas suomenkieliseen Suomeenkin.
"Noin 200 kilometriä Pedersörestä etelään ja pohjoiseen ja pitkälle Sisä-Suomeen”, Söderlund paaluttaa aluetta.
”Asiakkaita on Jyväskylän tienoolle asti.”
Pedersören iso valtti on osaava työvoima, hän sanoo.
"Ammattitaitoisia ihmisiä riittää. Pedersören ja Pietarsaaren alueesta on muodostunut melkoinen elintarvikealan klusteri. Osaajia on tarjolla huippusesonkeihin."

Skogsjö Gårdin yrittäjä Tommy Nyholm Uudestakaarlepyystä on Tajma Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
Munsalassa luomusikoja kasvattava Nyholm on johtanut osakeyhtiön hallitusta Tajman koko toiminnan ajan.
"Osakeyhtiö on ollut hyvä yritysmuoto meille. Oy on toiminut sekä omistajien että rahoittajien näkökulmasta.”
Perustajaosakkaat pohtivat myös osuuskunnan mahdollisuutta.
”Osakeyhtiö tuntui kuitenkin paremmalta ratkaisulta esimerkiksi siksi, että omistamme Tajmasta erikokoisia osuuksia.”

Viime vuonna Tajman liikevaihto oli miljoona euroa.
Söderlund ja Mannström arvioivat, että liikevaihto kipuaa puoleentoista miljoonaan vuonna 2021, kun fuusio vaikuttaa koko 12 kuukauden tilikauteen.
"Osto- ja myyntitoiminnasta kertyy puolet liikevaihdosta", Mannström arvioi.
Rahtiteurastuksesta kertyy toinen puolikas. Rahtiteurastuksessa työn teettäjä saa eläintensä lihat käsiteltynä ja pakattuna takaisin. Myynnin hän hoitaa itse.
Yhdeksi Tajman tukipylvääksi aiotaan hätäteurastusta. Palvelu alkoi viime kesänä.
"Voimme tehdä hätäteurastuksen perusterveelle eläimelle, joka on vaikkapa vioittanut jalkansa", Mannström kertoo.
Säännöt ovat selkeät. Tuottajan pitää ottaa yhteys eläinlääkäriin, joka tarkastaa eläimen ja kirjoittaa teurastustodistuksen. Tainnutus ja pistäminen tapahtuu tilalla, josta lopetettu eläin kuljetetaan Tajman toimitiloihin.
