• ”Nuoret ja naiset eduskuntaan, nurkkakuntaisuus alas”

    Uutiset
    13.4.201516:00
    MT toimitus

    KURIKKA (MT)

    Eduskuntavaaliehdokkaat kiertävät viimeisellä vaaliviikolla kiivaalla tahdilla kansalaisten tentattavina. Etelä-Pohjanmaalla Kurikan Halpa-Hallin pihassa perjantaina järjestetyssä tilaisuudessa äänestäjät pääsivät kovistelemaan useita istuvia kansanedustajia ja evästämään uusia pyrkijöitä.

    ”Nuorempaa väkeä ja naisia pitäisi eduskuntaan saada”, mietti toritilaisuuden järjestäneen Kurikan SAK:n paikallisosaston puheenjohtaja Veli-Matti Mäenpää.

    ”Silloin saataisiin nurkkakuntaisuus pois.”

    Mäenpään mielestä konkaripoliitikkojen pitäisi väistyä ja siirtyä nuorten taustavoimiksi ja tukijoiksi. Työsarkaa riittäisi taustajoukoissakin.

    Työntekijäyhdistys halusi järjestää vaalitapahtuman, jotta mahdollisimman moni intoutuisi äänestämään.

    ”Jos äänestysaktiivisuus on 50—60 prosenttia, tulos ei ole silloin kansan todellinen tahto.”

    Mäenpää ja ehdokkaita jututtamaan saapunut eläkeläinen Lea Kivimäki kertoivat molemmat harkitsevansa jokaisissa vaaleissa, mille puolueelle ja ehdokkaalle ääni heltiää. Metallialan ammattilainen Mäenpää kantoi huolta suomalaisesta vientiteollisuudesta ja investoinneista.

    Kivimäki haluaa äänestää paikallista ehdokasta, ja näissä vaaleissa hänen ehdokkaansa on Vesa-Matti Saarakkala (ps.). Sama mies oli Kivimäen valinta myös neljä vuotta sitten. Ilmeisesti tuore kansanedustaja hoiti siis hommansa hyvin?

    ”No. Ei siellä muutkaan olisi sen paremmin pärjänneet”, Kivimäki arveli.

    Aino Lohikoskella oli tärkeää asiaa kansanedustaja Lasse Hautalalle (kesk.). Sota-ajan teini-ikäisenä kokenut Lohikoski varoitteli keskustapoliitikkoa visusti, ettei Natoon saa mennä.

    ”Se on vaarallista.”

    Kreikan tukeminen kaihersi myös hänen mieltään.

    ”Ollaan tällaisessa käpykylässä ja viedään ulkomaille rahaa. Mistä meidän rahat piisaa, kun ollaan menty tällaiseen liemeen?” hän mietti Euroopan unionin jäsenyyden tuomia velvoitteita.

    Hieman toiveikas hän oli sen suhteen, että keskustan ”uusi kyky”, puheenjohtaja Juha Sipilä voisi pärjätä neuvottelupöydissä, jos pääministerin paikka heltiää.

    ”Mutta helppoa ei hänelläkään ole. Ja kuinka sen terveys kestää?”

    Pääministereistä puhuminen sai puolestaan Anneli Österholmin kavahtamaan.

    ”Turhia pääministerin paikasta paasataan ennen vaaleja. Ensin käydään äänestämässä, sitten valitaan pääministeri.”

    Österholm kertoi olevansa Lohikosken tavoin intohimoinen politiikan seuraaja. Kuluva vaalikevät on kuitenkin ollut pieni pettymys.

    ”Aika vaisua on keskustelu ollut, vaikka Suomi on näin huonossa jamassa. Töitä pitäisi saada. Kurikassakin on jatkuva väestökato, kun töitä ei ole.”

    Hanna Lensu

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eduskuntavaalit
    Kurikka
    SAK
    äänestysaktiivisuus
    nuoret ja naiset politiikassa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria