• Berner: Maakunnat voisivat jatkossa järjestää ja kilpailuttaa liikennettä

    Bernerin mukaan Suomessa ei ole lainsäädännöllisiä esteitä henkilöliikenteen kilpailuttamiselle, vaan kysymys on sopimusneuvotteluista VR:n kanssa.
    STT:n tietojen mukaan koko henkilöliikenne avataan kilpailulle vaiheittain vuoteen 2026 mennessä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    STT:n tietojen mukaan koko henkilöliikenne avataan kilpailulle vaiheittain vuoteen 2026 mennessä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI 
    Uutiset
    9.8.201714:50
    STT

    Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) sanoo, että maakuntauudistus tukee tulevaa rautatieuudistusta. Maakunnat voisivat jatkossa järjestää ja kilpailuttaa liikennettä. Berner esittelee parhaillaan tiedotustilaisuudessa rautateiden henkilöliikenteen avaamista kilpailulle. Avaaminen alkaisi Etelä-Suomen taajamajunaliikenteestä.

    Bernerin mukaan Suomessa ei ole lainsäädännöllisiä esteitä henkilöliikenteen kilpailuttamiselle, vaan kysymys on sopimusneuvotteluista VR:n kanssa.

    Berner sanoo, että uudistuksen tavoitteena on huolehtia, että henkilöliikenteeseen syntyy hintakilpailua. Myös matkustajamääriä halutaan nostaa.

    Junaliikenne avataan käyttöoikeussopimusten kautta, Berner sanoo. Kilpailua ei avata avoimella pääsyllä, vaan valtio kilpailuttaa tiettyjä sopimuksia. Kaikki liikenne on Bernerin mukaan kilpailutettu vuoteen 2026 mennessä.

    STT:n tietojen mukaan taajamaliikenteen kilpailutuksen avaaminen on tarkoitus sovittaa yhteen Helsingin seudun liikenteen lähijunaliikenteen kilpailutuksen kanssa.

    Kilpailulle tasapuolisten olosuhteiden luomiseksi VR:stä eriytetään kolme valtion kokonaan omistamaa yhtiötä, Berner kertoo. Ministerin mukaan tämä ei kuitenkaan ole yksityistämistä tai VR:n pilkkomista.

    Eriyttäminen toteutetaan vaiheittain, ja henkilöstö siirtyy uusiin yhtiöihin vanhoina työntekijöinä.

    Asiasta kertoi tänään ensimmäisenä Iltalehti. Sen mukaan kilpailun avaaminen edellyttää Liikenne- ja viestintäministeriön sekä VR:n välisen sopimuksen neuvottelemista uudelleen, sillä VR:llä on tällä hetkellä yksinoikeus matkustajaliikenteen hoitamiseen vuoden 2024 loppuun saakka.

    STT kertoi maaliskuussa, että aikeet VR:n pilkkomisesta ja matkustajaliikenteen avaamisesta kilpailulle ovat aiheuttaneet eripuraa hallituksen sisällä. STT:n lähteiden mukaan silloiset perussuomalaiset olivat jyrkästi eri mieltä Bernerin mallista, jossa VR:stä eriytetään kolme erillistä valtionyhtiötä. STT:n tietojen mukaan keväällä perussuomalaiset vastustivat erityisesti kalustoyhtiötä.

    Kalustoyhtiö liittyy oleellisesti kilpailun avaamiseen, koska sen tehtäväksi olisi tulossa vaunujen ja veturien vuokraaminen myös muille toimijoille kuin VR:lle. Uuden kaluston hankkiminen olisi VR:n mahdollisille kilpailijoille valtava investointi. Tähän vaikuttaa myös se, että Suomen raideleveys poikkeaa monista muista maista.

    Artikkelin aiheet
    Anne Berner
    VR
    henkilöliikenne
    rautatiet
    liikenteen kilpailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria