• Foodora lopettaa toimintansa Suomessa

    Ruokalähetyksiä tunnettu Foodora ilmoittaa lakkauttavansa toiminnot Suomessa.
    Foodoran toiminta Suomessa jatku 27.2. saakka.
    Foodoran toiminta Suomessa jatku 27.2. saakka. Kuva: Foodora
    Uutiset|Kauppa
    13.2.202612:21
    Janiko Kemppi

    Foodora on saanut kuukauden kestäneet muutosneuvottelunsa päätökseen. Yhtiö ilmoittaa lakkauttavansa toiminnot Suomessa.

    Foodoran sovellus sekä kuljetuspalvelut toimivat normaalisti 27. helmikuuta 2026 saakka, minkä jälkeen ne eivät ole enää saatavilla.

    Foodora perustelee lopetuspäätöstä ”strategisella painotuksella investoida markkinoihin, joilla liiketoiminnalla on mahdollisuus saavuttaa selkeä markkinajohtajuus, ja rakentaa pitkän aikavälin vahvaa brändiä Euroopassa”.

    Foodora kertoo tiedottaneensa asiasta yhteistyökumppaneille ja läheteille. Päätös koskee noin 80 paikallista työntekijää. Ravintola- ja kauppakumppaneille sekä läheteille tiedotetaan erikseen jatkotoimista, kuten sopimusten päättymisestä ja jäljellä olevien maksujen suorittamisesta.

    Foodora on toiminut Suomessa vuodesta 2015 ja laajentunut yli 100 kaupunkiin ja kuntaan.

    Lisää aiheesta
    • Kuluttaja-asiamiehen mukaan ruoan kuljetuspalvelu Foodora ei ole ilmoittanut kuluttajille selvästi ruoka-annosten hintoja. LEHTIKUVA / Teemu Salonen.

      Ruoka | Kuluttaja-asiamies puuttui Foodoran pikkuprintillä oleviin hintatietoihin

    • Drone käyttää laskeutumiseen alustaa, jonka kamera tunnistaa jo kaukaa.

      Koneet ja kulkuneuvot | Video: Näin drone nostaa ruokatilauksen ilmaan – aluksi se ei meinannut lähteä lentoon, mutta sitten alkoi tapahtua

    • Miki Kuusi sai ansio- ja pääomatuloa yhteensä yli 80 miljoonaa euroa.

      Talous | Woltin Kuusi jatkaa Suomen suurituloisimpana – tienasi yli 80 ja maksoi veroja 40 miljoonaa euroa

    Artikkelin aiheet
    Foodora
    ruokalähetys
    toiminnan lopettaminen
    Suomi
    muutosneuvottelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla