Kipu ei ole normaalia. Ei edes maanviljelijöillä.
”Monet viljelijät ajattelevat, että työhön kuuluu pieni kipu, josta ei valiteta eteenpäin”, toteaa fysioterapeutti Marita Ottela.
”Viljelijät vähättelevät liikaa omia vaivojaan. Niitä pidetään turhina.”
Ottelan mukaan omaa kehoa pitää oppia kuuntelemaan. Pienetkin merkit tulee huomioida, sillä niistä voi myöhemmin aiheutua suuria ongelmia.
Pienillä vaivoilla Ottela tarkoittaa muun muassa päänsärkyä ja raajojen puutumista.
”Päänsärky on usein merkki heikosta verenkierrosta, joka voi johtua kaularangan väärästä asennosta.”
”Puutuminen ei ole tavallista, vaikka moni niin kuvittelee. Käsien puutuminen viestii niskan virheasennosta, pakaran puutuminen taas ristiselän viasta.”
Yleisimmin maanviljelijöillä on vaivoja olkapäissä, polvissa, niskassa ja lonkassa.
Ottelan mielestä kipuun pitää aina hakea apua. ”Kortisonipiikkiä on syytä kokeilla, jos nivelissä on kipua.”
Ottelan mukaan kipu haurastuttaa niveltä huomattavasti enemmän kuin pari kortisonipiikkiä.
Kipu heikentää aineenvaihduntaa nivelissä. Aineenvaihdunnan heikkeneminen taas vastaavasti lisää kipua. ”Sitten kierre on valmis.”
On helpompi hakea apua leikkausten ja lääkkeiden avulla kuin tehdä itse asialle jotakin.
”Liike on kuitenkin paras lääke.”
Viljelijöitä helpottaa, jos he tietävät mistä kipu johtuu ja miten kipua voidaan lieventää ja ennaltaehkäistä.
Keho kaipaa rasituksen vuoksi palauttavia liikkeitä. Työpäivän aikana tulee pitää taukoja, eikä venyttelyjäkään pidä unohtaa.
Oikeat työasennot ennaltaehkäisevät työperäisiä tuki- ja liikuntaelinsairauksia.
Työterveyshuollossa voidaan kartoittaa tilakohtaiset oikeat liikkeet sekä kuntoutustarve.
Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan asiantuntijan Sirpa Havun mielestä maanviljelijöiden pitäisi ehdottomasti kuulua työterveyshuoltoon, jotta jokaisen viljelijän kuntoutustarve voidaan kartoittaa.
”Ennaltaehkäisevää jumppaa ei juurikaan huomioida, vaan enemmän mennään Siperia opettaa -asenteella”, sanoo Havu.
Vasta, kun vaivoja ilmenee ,ryhdytään toimiin.
Kouvolan Elimäeltä kotoisin oleva Matti Ojala kertoo, ettei juurikaan harrasta ennaltaehkäisevää jumppaa.
”Silloin kun jostain kolottaa, tulee jumpattua.”
Hän kertoo, ettei liian pitkiä jumppasarjoja jaksa tehdä. Liikkeiden tulisi olla helposti ymmärrettäviä ja vaivattomia, eikä niitä saisi olla liikaa.
Kesällä kiireet vievät aikaa jumppaamiselta. ”Kuitenkin talvisin käyn kerran viikossa jumpassa.”
ELINA HELMANEN