• Olvi ostaa Tanskan neljänneksi suurimman panimon – "Tanska on kilpailtu, mutta Olville kasvupotentiaalia omaava markkina"

    Tanskalaispanimo tuottaa vuodessa juomia reilut 65 miljoonaa litraa.
    Kauppahinta määräenemmistöstä on 6,8 miljoonaa euroa. Kuvituskuvaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Kauppahinta määräenemmistöstä on 6,8 miljoonaa euroa. Kuvituskuvaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN 
    Uutiset
    12.5.202113:16
    STT

    Panimoyhtiö Olvi ostaa 61 prosentin enemmistön tanskalaisesta Bryggeriet Vestfyen -yhtiöstä ja tekee ostotarjouksen vähemmistöstä. Vuonna 1885 perustettu Bryggeriet Vestfyen on Tanskan neljänneksi suurin panimo, joka valmistaa sekä olutta, vettä että virvoitusjuomia.

    Kauppahinta määräenemmistöstä on 6,8 miljoonaa euroa. Kaupan toteutumisen ehto on, että Olvi saa kasvatettua omistuksensa 90 prosenttiin, mutta Olvilla on oikeus hyväksyä kauppa myös pienemmällä osuudella. Tanskalaisyhtiön suurimmat omistajat suosittelevat kaupan hyväksymistä.

    Vestfyenin panimo työllistää 100 ihmistä, ja se tuottaa vuodessa reilut 65 miljoonaa litraa. Olvi on selvästi suurempi, liki 770 miljoonan litran vuosimyynnillä.

    Toimitusjohtaja Lasse Aho sanoi Olvin haluavan kasvattaa yhtiötä paikallisista lähtökohdista. Nykyiset tuotantolaitokset jatkavat ja toimiva johto siirtyy Olvin leipiin.

    "Tanskan markkina on erittäin kilpailtu, mutta Olvi-konsernille hyvää kasvupotentiaalia omaava markkina. Yrityksen maantieteellinen sijainti on hyvä, lähellä Keski-Euroopan ja Pohjoismaiden juomamarkkinoita. Olemme iloisia saadessamme uudelta markkinalta panimoyrityksen, jolla on kyky tuottaa monipuolista ja trendikästä tuotevalikoimaa", Aho sanoi tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    Olvi
    yrityskauppa
    panimo
    Tanska
    juomateollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena