
Jättiareena Helsinki Gardenin ehdolliseen valtiontukeen liittyvä päätöksentekoprosessi vaikuttamispyrkimyksineen on herättänyt kysymyksiä henkilö- ja puoluesuhteiden roolista.
MT kysyi eduskunnan puhemies Jussi Halla-aholta (ps.) vastauksia Gardeniin liittyvästä valtiontukiasiasta. Halla-aho sanoo, että hänen vastauksensa ei ole kannanotto itse substanssiin, vaikka MT:n kysymykset liittyivät Gardeniin.
Puhemies pitää äärimmäisen tärkeänä, että eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus antaa totuudenmukaista tietoa kansanedustajille.
”Jos tästä herää epäilyksiä, pääministerin on syytä tulla julkisuuteen ja antaa selitys, joka hälventää nämä epäilyt”, Halla-aho sanoo sähköpostitse.
Oppositiosta on muun muassa vaadittu eduskunnan istuntotauon keskeyttämistä.
”Jos eduskuntaryhmillä on toiveita sellaisten asioiden suhteen, jotka ovat puhemiehen harkintavallassa, nämä toiveet tulee toimittaa puhemiehelle asianmukaisia kanavia pitkin”, Halla-aho sanoo.
”Median tai sosiaalisen median kautta esitettyihin pyyntöihin ja vaatimuksiin en periaatteellisista syistä reagoi. Edustajat ja ryhmät kyllä tietävät, mistä osoitteesta ja numerosta minut saa kiinni.”