• UPM vähentää tarratuotantoa länsimaissa

    Tarralaminaattia valmistava UPM Raflatac suunnittelee tuotannon supistamista Euroopassa, Etelä-Afrikassa ja Australiassa. 170 työpaikkaa on vaarassa.
    Uutiset
    3.7.201318:48
    MT toimitus

    UPM Raflatac aikoo parantaa kannattavuuttaan vähentämällä tuotantokapasiteettia Euroopassa, Etelä-Afrikassa ja Australiassa. Yhtiö tavoittelee 12 miljoonan euron vuotuisia säästöjä ensi vuodesta alkaen.

    UPM lakkauttaisi tarralaminaattitehtaan Sveitsin Martignyssä ja laminointilinjat Australian Melbournessa ja Etelä-Afrikan Durbanissa. Etelä-Afrikan Johannesburgissa suljettaisiin leikkuu- ja jakeluterminaali.

    Ranskassa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa on luvassa muutoksia työaikoihin ja -vuoroihin.

    Lopulliset päätökset tehdään kunkin maan yt-neuvottelujen jälkeen.

    UPM perustelee vähennysaikeita Länsi-Euroopan taloustilanteella.

    ”Taloustilanne Länsi-Euroopassa on ollut heikko jo pitkään eikä muutosta parempaan ole näkyvissä lähitulevaisuudessa. Valitettavasti nyt suunnitellut toimenpiteet merkitsevät, että menetämme samalla myös osaavia työntekijöitä,” yhtiön teknisten materiaalien johtaja Jussi Vanhanen sanoo tiedotteessa.

    UPM kirjaa muutoksista kolmen miljoonan euron kertapoiston ja 11 miljoonaa euroa rakennemuutoskustannuksia.

    Artikkelin aiheet
    UPM
    tarratuotanto
    rakennemuutos
    taloustilanne
    työpaikkojen vähentäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria