Lehtitietojen mukaan yli 60 prosenttia haastatelluista haluaa luopua ”pakkoruotsista”. Tämä on siis selvän enemmistön kanta – tietenkin ruotsinkieliset itse haluavat säilyttää oman kielensä pakollisuuden.
Puhuin ruotsin kieltä vanhempieni kanssa lapsuudessa. Kävin suomenkielistä koulua ja kaverini olivat valtaosin suomenkielisiä, joten minusta tuli kaksikielinen, enemmän kuitenkin suomenkielinen. Sittemmin opin englantia ja ranskaa sekä auttavasti myös saksaa ja venäjää.
En voi ymmärtää miksi ruotsin kielen pakollisuudesta puhutaan niin tunneperäisesti. Ei kaikkien tarvitse ruotsia osata mutta kielen osaaminen on kyllä eduksi työpaikkojen saamisessa ja opiskelussakin. Puhutaan sitten Åbo Akademista tai Nordeasta, aina ruotsin kielen taito on joko välttämätöntä tai se edistää urakehitystä.
Mutta ruotsin kielen pakollisuus on kyllä väärin niin kuin kaikki muukin pakollisuus on väärin puhutaan sitten esimerkiksi vellin tai viilin pakollisesta syömisestä.
Pikemminkin voittaneen sanoa että ruotsin kielen vapaaehtoisuus kannustaa opiskelemaan ruotsia samalla huolehtien siitä, että maailmankieli englanti tulee kunnolla opituksi.
Mitä nuorempana ruotsin tai englannin opiskelu aloitetaan, sen parempi. Suomenkielisille tarvitaan lastentarhoja, joissa puhutaan ruotsia tai englantia. Pulaa on sitten varmaan ruotsinkielen ja englanninkielen hallitsevista lastentarhanopettajista mutta sehän avaa taas uusia työuria.
Kaikesta huolimatta on muistettava, että 94 prosenttia suomalaisista on suomenkielisiä. Suomen kieli tulee ruotsinkielisten ja täällä työskentelevien ulkomaalaisten hallita kunnolla. Sanottakoon sitä sitten vaikka pakkosuomeksi.
Ralph Jaari
Helsinki