• Perustienpidon rahoitus ja yksityistieavustukset kääntymässä alaspäin talousarviossa – perustienpidosta lähdössä 41 miljoonaa euroa

    Tänä vuonna perustienpidon rahoitus saatiin juuri nostettua tavanomaiselle tasolle vuoden 2019 jälkeen.
    Suomen Tieyhdistyksen mielestä perustienpidon rahoitusta pitäisi nostaa, eikä suinkaan laskea.
    Suomen Tieyhdistyksen mielestä perustienpidon rahoitusta pitäisi nostaa, eikä suinkaan laskea. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    14.8.202022:30
    Terhi Torikka

    Yksityistieavustuksiin on kuluvana vuonna varattu rahoitusta 20 miljoonaa euroa ja valtiovarainministeriön esitys ensi vuodelle on reilun kolmanneksen pienempi eli 13 miljoonaa euroa.

    Tieyhdistyksen mielestä yksityisteiden rahoitus pitäisi säilyttää vähintään nykyisellä tasolla.

    "Kolmanneksen leikkaus yksityistierahoihin on hämmentävä ehdotus tilanteessa jossa kansatalouteen tarvitaan tuloja enemmän kuin aikoihin, ihmettelee johtaja Simo Takalammi Suomen Tieyhdistyksen tiedotteessa.

    "Yksityistiet ylläpidetään yksityisin voimin, mutta esimerkiksi niiltä lähtevät puukuljetukset ruokkivat koko maan taloutta", muistuttaa Takalammi.

    Perustienpidon rahoitus saatiin tänä vuonna nostettua tavanomaiselle tasolle vuoden 2019 ennätyssurkean tilanteen jälkeen, tiedottaa Suomen Tieyhdistys.

    Nyt perustienpidon rahoitusta ollaan vähentämässä 41 miljoonalla eurolla.

    "Perustienpidon rahoituksen ei pidä olla talousarvion jouston kohde. Perustienpidosta tinkiminen ja silmien ummistaminen tiestön huonolle kunnolle ei ongelmia poista vaan siirtää ja kasvattaa niitä. Perustienpitoon käytettävää rahoitusta pitäisi edelleen nostaa tämän vuotisesta, ei laskea", toteaa Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen.

    Tieyhdistyksen mielestä on positiivista, että vuoden 2020 lisätalousarviossa aloitetut investointihankkeet ovat jatkumassa vuonna 2021.

    "Suomalainen tie tehdään Suomessa ja sen hyödyt tulevat suomalaisille. Rakentamisella elvytetään kotimarkkinoita. Ala on edelleen hyvin työvoimavaltaista, joten työllisyysvaikutukset ovat suuret", toteaa Raitanen.

    Artikkelin aiheet
    perustienpito
    yksityistieavustukset
    talousarvio
    Suomen Tieyhdistys
    tieverkosto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria