• Oulussa ilmennyt uusia alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikosepäilyjä – pääministeri pitää tekoja epäinhimillisinä

    Pääministeri Juha Sipilä muistuttaa, että vakavat rikokset vaikuttavat kielteisesti pysyvän oleskeluluvan saamiseen.
    Uutiset
    11.1.201921:37
    Maija Ala-Siurua

    Oulun poliisilaitos kertoo käynnistäneensä tänään esitutkinnan neljästä uudesta seksuaalirikosepäilystä, jotka ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaisiin tyttöihin.

    Epäiltyjen rikosten nimikkeet ovat tällä hetkellä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Teot ovat tapahtuneet viime kesänä. Poliisi on ottanut kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä todennäköisin syin epäiltyinä tekoihin.

    Poliisi vahvistaa yhden uhrin kuolleen viime syksynä. Hänen kuolemaansa ei epäillä liittyvän rikosta.

    Oulun poliisi jatkaa näiden uusien seksuaalirikosepäilyjen sekä aiemmin uutisoitujen viiden seksuaalirikoskokonaisuuden osalta esitutkintaa.

    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kuvaa Oulun tapahtumia epäinhimillisiksi ja tuomittaviksi teoiksi, joita ei voi ymmärtää.

    "Jokaisen tänne tulevan on noudatettava Suomen lakeja ja kunnioitettava jokaisen ihmisen koskemattomuutta. Tästä emme tingi tippaakaan", Sipilä toteaa lausunnossaan.

    "Rikoksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen teoistaan oikeusvaltion periaatteiden mukaan. Vakavat rikokset vaikuttavat lisäksi kielteisesti pysyvän oleskeluluvan saamiseen."

    Sipilä muistuttaa, että turvapaikkajärjestelmän tehtävä on auttaa hädässä olevia, mutta rikollisia se ei voi suojella. Hallitus on muuttanut vuoden alusta lakia niin, että törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottaminen on aikaisempaa helpompaa.

    "Poliisi tutkii tapauksen ja riippumaton oikeuslaitos tuomitsee. Näiden tapausten tutkinnasta ja tiedottamisesta vastaa poliisi", Sipilä toteaa.

    Artikkelin aiheet
    Oulu
    seksuaalirikos
    Juha Sipilä
    poliisitutkinta
    oleskelulupa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria