• THL: Suomessa on todettu 748 uutta koronatartuntaa, sairaalahoidossa 65

    Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 106 008.
    Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on THL:n mukaan saanut lähes kaksi kolmasosaa Suomen väestöstä. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI
    Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on THL:n mukaan saanut lähes kaksi kolmasosaa Suomen väestöstä. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI 
    Uutiset
    30.7.202115:47
    STT

    Suomessa on raportoitu 748 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 5 889 tartuntaa, mikä on 2 715 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

    Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 106 008.

    THL:n mukaan Suomessa on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa 65 ihmistä, joista tehohoidossa on seitsemän. Sairaalahoidossa olevien määrä on noussut keskiviikkoisesta yhdeksällä ihmisellä. Tehohoidossa on yksi ihminen enemmän kuin keskiviikkona.

    Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on THL:n mukaan saanut noin 3,65 miljoonaa eli lähes 66 prosenttia Suomen väestöstä. Ensimmäisen annoksen saaneiden määrä nousi eilisestä 12 000:lla.

    Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus on nyt vajaat 34 prosenttia, mikä tarkoittaa noin 1,87:ää miljoonaa ihmistä. Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä kasvoi vuorokaudessa vajaalla 45 000:lla.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    THL
    rokotus
    Suomi
    sairaalahoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria