• Villisian kanssa kolaroivantulee pysyä sisällä autossa

    Uutiset
    24.10.201216:00
    Juha Aaltoila

    Villisikaan törmänneen autoilijan tulee pysytellä sisällä autossa ja soittaa hätäkeskukseen. Loukkaantunut sika voi olla hyvin vaarallinen, sanoo riistapäällikkö Juha Kuittinen Suomen riistakeskuksen Pohjois-Karjalan aluetoimistolta.

    Hätäkeskus antaa ohjeita ja riistanhoitoyhdistysten organisoima, vapaaehtoinen suurriistavirka-apu (SRVA) huolehtii loukkaantuneen eläimen jäljityksen ja lopetuksen.

    Pohjois-Karjalassa on Kuittisen mukaan muutamia kymmeniä villisikoja, jotka elelevät kahta puolta itärajaa.

    ”Kaatomäärä on jäänyt viime aikoina alle kymmeneen vuodessa. Kova talvi rajoittaa sikojen selviytymistä, ruokinta ei ole järjestelmällistä”, Kuittinen sanoo.

    Olosuhteet ovat Etelä-Karjalassa villisialle suotuisammat kuin Pohjois-Karjalassa. Riistapäällikkö Erkki Kiukas sanoo sikoja olevan maakunnassa 200–300, kanta painottuu rajan pintaan.

    ”Iso karju on paha vastus, se voi painaa 300 kiloa. Siat ovat aika ongelmallinen joukko, SRVA saa uusia töitä”, Kiukas ennakoi.

    Kiukas sanoo maakunnassa sattuneen joitakin auton ja villisian törmäyksiä. Pahimmat vahingot kärsivät perunan ja viljan tuottajat, joiden pelto voi olla lohduttoman näköinen sikojen ruokailun jäljiltä.

    Kiukas arvioi leutojen talvien lisänneen villisikoja. Hän kertoo, että Miehikkälässä hukkui noin 30 sian lauma, joka oli erehtynyt Kovalansalmen heikoille jäille. Pöhöttyneitä raatoja tuli rannoille alkukesästä.

    Loviisan Jokiniemessä on noin 30 villisikaa nostellut kuusen taimia mättäistä muutaman aarin alalta. Uutisia villisikakolareista on saatu Sysmästä saakka.

    Mahdolliset kovat talvet rajoittavat villisian leviämistä. Ilmaston lämpeneminen taas edistäisi villisikojen tuloa Venäjältä länttä ja luodetta kohti Suomeen.

    Villisika voi tehdä Kiukkaan mukaan jopa 10 porsasta, mutta keskimäärin pahnueessa on 3–5 jälkeläistä. Sika porsii jo yksivuotiaana, joten kanta kasvaa hyvissä oloissa erittäinkin nopeasti, kuten kävi eteläisessä Ruotsissa.

    Villisika on rauhoitettu metsästykseltä maaliskuun alusta toukokuun loppuun. Myös emakko, jota seuraa saman vuoden porsaat, on rauhoitettu, porsaita voi harventaa pahnueesta.

    Kiukkaan mukaan metsästysseura voi halutessaan rajoittaa villisian metsästystä.

    Venäjältä tulevia sikoja tarkkaillaan myös afrikkalaisen sikaruton vuoksi. Pelättyä tautia ei haluta Suomeen.

    Kiukkaan mukaan sikakannan mahdollinen kasvu ja länteen leviäminen lisäisi metsästystarvetta. Hänen mukaansa villisialle tulee tuolloin laatia kannanhoitosuunnitelma samaan tapaan kuin suurpedoilla jo on.

    JUHA AALTOILA

    Avaa artikkelin PDF

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria