• Ihosyöpä yleistyy vauhdilla – kyselyn mukaan monilla vanhemmilla on väärä käsitys syöpäriskistä

    Auringon uv-säteilyn voimakkuutta kuvaava uv-indeksi on jo saavuttanut suojautumisrajan eli arvon kolme osassa maata.
    Ilmatieteen laitoksen mukaan auringon uv-säteily on voimakkaimmillaan viikkoa ennen juhannusta ja muutama viikko sen jälkeen. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Ilmatieteen laitoksen mukaan auringon uv-säteily on voimakkaimmillaan viikkoa ennen juhannusta ja muutama viikko sen jälkeen. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Hyvinvointi
    25.4.202310:43
    STT–

    Melanooma eli ihosyöpä yleistyy Suomessa noin viiden prosentin vuosivauhtia, kertoo Syöpäjärjestöt. Vuonna 2021 melanoomaan sairastui Suomessa 981 miestä ja 798 naista.

    Syöpäjärjestöt uskoo, että koronavuosi 2020 aiheutti melanoomien diagnooseissa vajetta, jota ei vieläkään ole kurottu kiinni.

    ”Melanoomadiagnooseja tehtiin vuonna 2021 jo yhtä paljon kuin ennen koronaa. Silti diagnooseja puuttuu, koska vuonna 2020 niitä tuli paljon normaalia vähemmän”, sanoo Karri Seppä Suomen Syöpärekisteristä tiedotteessa.

    Auringon uv-säteilyn voimakkuutta kuvaava uv-indeksi on jo saavuttanut suojautumisrajan eli arvon kolme osassa maata. Runsaalle uv-säteilylle altistuminen lisää ihosyövän riskiä.

    ”Eteläisessä Suomessa uv-indeksi nousee yli suojautumisrajan aurinkoisina päivinä huhtikuun puolivälistä syyskuuhun saakka. Pohjois-Suomessa raja ylittyy keskimäärin toukokuun puolivälistä elokuun alkupäiviin”, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Kaisa Lakkala tiedotteessa.

    Voimakkaimmillaan auringon uv-säteily on Ilmatieteen laitoksen mukaan viikkoa ennen juhannusta ja muutama viikko sen jälkeen.

    Kyseisenä ajanjaksona uv-indeksi voi ylittää Suomen eteläosissa voimakkaan säteilyn rajan, eli arvon kuusi.

    ”Samalla kun katsoo päivän sääennusteen, kannattaa tarkistaa myös uv-indeksin ennuste”, neuvoo erityisasiantuntija Anne Höytö Säteilyturvakeskuksesta.

    Syöpäjärjestöjen Taloustutkimuksella teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan vanhemmat suojaavat lasta uv-säteilyltä sitä paremmin, mitä pienempi lapsi on kyseessä.

    Lasten tullessa kouluikään ote alkaa kuitenkin herpaantua.

    Lähes kaikki kyselyyn vastanneet vanhemmat tiesivät Syöpäjärjestöjen mukaan, että ihon palaminen lapsena lisää riskiä sairastua ihosyöpään myöhemmin.

    Osa vanhemmista kuitenkin luuli, että ihosyöpäriski kasvaa vain, jos iho palaa. Todellisuudessa liialliset annokset uv-säteilyä ovat kuitenkin haitallisia, vaikka iho ei edes palaisi.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa