”Juhliin mennessäni toivon aina, että olisipa voileipäkakkua”, eräs ystäväni paljasti.
Minullekin voileipäkakut ovat edustaneet herkuista hienointa, lähes saavuttamatonta kalleutta, jossa kiehtovat uusien makujen rinnakkaisuus, suolaisuus ja raikkaus.
Perheen juhlista vain ristiäisiin olen raaskinut tilata leipomosta kinkkuiset voileipäkakut. Silloin muistan pettyneeni: jokaisen vaalean leipäkerroksen väli oli täytetty samalla majoneesikinkkumössöllä. Tuntuma oli liian rasvainen ja yksitoikkoinen.
Viikko sitten lomalla levänneenä keksin, että nytpä kokeilen tehdä perinteisen voileipäkakun. Vinkit nappasin netistä, mutta yhtä tiettyä reseptiä en noudattanut.
Aikaa kului eniten täytteiden, koristelujen ja voileipäkakkusiivujen etsimiseen isosta ruokamarketista.
Viivyin purkkien keskellä: kurkkupikkelssi oli mainittu yhtenä täyteideana, valitsin tuorejuustoja, kinkkua, chilipestoa, retiisiä, juustoraastetta, valkosipuliaiolia ja pikkutomaatteja.
Kostukkeeksi tein kanafondista liemen. Siitä tuli suolaista, mutta kakussa suola ei pompannut esiin.
Kolme eri sekoitusta: kinkkusilppua ja yrttituorejuustoa, kurkkupikkelssiä ja aurinkokuivatun tomaatin makuista tuorejuustoa sekä lopuksi kinkkua, chilipestoa ja mietoa tuorejuustoa. Niillä mentiin.
Täytteet syntyivät nopeasti ja helposti. Kostutetut siivut pakkasin kerroksittain kelmulla vuorattuun leipävuokaan – ja paketti yöksi jääkaappiin.
Juuri ennen tarjoilua sommittelin koristeet pintaan. Kaiken kruunaavaa persiljaa löytyi omasta maasta.
Ihanalta tuntui, kun ystävät kehuivat vuolaasti ahkeruuttani. Tosiasiassa homma oli paljon täytekakkua helpompi ja nopeampi. Mitään ei tarvinnut vatkata.
Ja koko kakku katosi pöydästä tunnissa.