• Matkustajaliikenne rullaa ennätysvauhdilla

    Helsingin Satama kertoo, että heinäkuussa matkustajaliikenteessä syntyi kaikkien aikojen ennätys.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    20.8.201518:23
    STT

    Sataman kautta kulki 1,45 miljoonaa matkustajaa, mikä on 5 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Tammi-heinäkuun kasvu on ollut 2 prosenttia, mikä ennakoi jopa viime vuoden ennätystason rikkomista.

    "Loppuvuoden osalta on tietenkin vaikea sanoa varmasti mitään, mutta kyllä koko vuosi näyttää joka tapauksessa erittäin hyvältä", arvioi Helsingin Sataman toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

    Hänen mukaansa tiedossa ei ole tekijöitä, jotka laskisivat merkittävästi liikennemäärää loppuvuoden aikana.

    Myös varustamot raportoivat, että sateinen heinäkuu oli kaikkien aikojen ennätyskuukausi matkustajaliikenteessä.

    "Tallink Grupp kuljetti heinäkuussa 2015 Helsinki–Tallinna -reitillä melkein 600 000 matkustajaa, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin", Tallink Silja kertoo.

    Kaikkiaan Tallink Silja kuljetti yli 1,1 miljoonaa matkustajaa, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Suomen ja Viron välisessä liikenteessä kasvua oli peräti yli 10 prosenttia.

    Viking Line ilmoittaa tehneensä heinäkuussa ennätyksen kaikilla reiteillään. Matkustajamäärä nousi yhteensä lähes 950 000:een.

    "Viime vuosien hyvä kasvu liittyy Tallinnan liikenteen kasvuun, sillä tällä hetkellä yli 70 prosenttia matkustajaliikenteestä on Tallinnan liikennettä", Mäki kertoo.

    Helsingin Sataman mukaan Tallinnan reitillä kulki heinäkuussa 1,1 miljoonaa matkustajaa. Muiden reittien osuudeksi jäi näin 350 000 matkustajaa.

    Helsingistä lähtee Tallinnan lisäksi matkustajalaivalinjat Tukholmaan, Pietariin, Puolan Gdyniaan sekä Saksan Travemündeen ja Rostockiin. Turun satama elää Tukholman liikenteestä

    Toiseksi vilkkain matkustajasatama

    Helsingin satama pitää kiinni paikastaan EU:n toiseksi vilkkaimpana matkustajasatamana. Satamien liikennemääriä kokoavan EU:n tilastokeskuksen Eurostatin tuoreimman tilaston mukaan Helsingin kautta kulki 10,8 miljoonaa matkustajaa vuonna 2013.

    Suurin satama oli Britannian Dover 12,9 miljoonalla matkustajalla.

    Itämeri oli hyvin edustettuna 10 vilkkaimman sataman joukossa. Peräti viisi satamaa sijaitsee Itämerellä. Kolme on Välimerellä ja kaksi Englannin kanaalissa.

    Viking Line nosti osuuttaan markkina-alueellaan

    Viking Line kertoo nostaneensa alkuvuonna kokonaismarkkinaosuuttaan 34,2 prosenttiin vuoden takaisesta 33,7 prosentista markkina-alueellaan.

    Varustamo on kuitenkin menettänyt osuuttaan kilpailijoilleen useilla tärkeillä reiteillä.

    "Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella on yhä kovaa, mikä merkitsee hintapaineen jatkumista", varustamo kertoo tiedotteessaan.

    Osuus supistui eniten linjalla Helsinki–Maarianhamina–Tukholma. Pudotusta tuli 2,8 prosenttiyksikköä. Sen sijaan risteilyliikenteessä Tukholman ja Maarianhaminan välillä osuus kasvoi 3,2 prosentilla.

    Viking Linen liiketulos kutistui huhti-kesäkuussa 2,3 miljoonaan euroon, kun se oli viime vuonna vastaavaan aikaan 4,5 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi kuitenkin, että koko vuoden liiketulos paranee viime vuoteen verrattuna.

    Artikkelin aiheet
    Helsingin Satama
    matkustajaliikenne
    Viking Line
    Tallink Silja
    Helsinki–Tallinna reitti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria