• Vanhanen: Nord Stream -lupa käsiteltiin oikeusjärjestyksen mukaisesti, kriitikoiden osoitettava toinen oikeusperusta

    Vanhanen toimi pääministerinä, kun ensimmäiselle Venäjältä Saksaan rakennetulle kaasuputkelle annettiin lupa käyttää Suomen talousvyöhykettä rakentamiseen vuonna 2009.
    Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Politiikka
    10.10.202211:19
    STT

    Nord Stream -kaasuputken lupahakemus käsiteltiin Suomessa oman lainsäädännön ja kansainvälisen merten käyttöä koskevan sopimuksen mukaisesti, sanoo eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.).

    Vanhanen sanoo STT:lle toivovansa, että ympäristöluvan mukaista käsittelyä moittineet kertoisivat toisen oikeusperustan, jolla asiaa olisi voitu käsitellä. Tätä ennen hän nosti teeman esille maanantaina Facebook-sivullaan julkaisemassaan kirjoituksessa.

    Vanhanen toimi pääministerinä, kun ensimmäiselle Venäjältä Saksaan rakennetulle kaasuputkelle annettiin lupa käyttää Suomen talousvyöhykettä rakentamiseen vuonna 2009. Putkihanke sai erikseen hyväksynnän myös ympäristöviranomaiselta.

    Artikkelin aiheet
    Matti Vanhanen
    Nord Stream
    kaasuputki
    ympäristölupa
    Suomen talousvyöhyke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa