• Suomeen kaavailtu hybridiosaamiskeskus toteutuu

    Arvioiden mukaan Helsinkiin tulee noin 4–6 hengen vahvuinen sihteeristö.
    Osaamiskeskuksen toimintaan on osallistumassa Suomen lisäksi muita EU-maita sekä Yhdysvallat.
    Osaamiskeskuksen toimintaan on osallistumassa Suomen lisäksi muita EU-maita sekä Yhdysvallat. Kuva: LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Uutiset
    21.11.201614:45
    STT

    Suomeen suunniteltu hybridiuhkia tutkiva osaamiskeskus aloittaa näillä näkymin toimintansa ensi keväänä. Mukaan uuden keskuksen toimintaan on tulossa kymmenkunta EU-maata, ja unionin ulkopuolelta myös Yhdysvallat. Lisäksi EU:n ulkosuhdehallinto ja Naton sihteeristö ovat olleet keskusteluissa mukana. Perustamista pohjustettiin viime torstaina Helsingissä.

    Keskuksen perustamista selvittänyt alivaltiosihteeri Jori Arvonen kertoi, että Helsinkiin tulee noin 4–6 hengen vahvuinen sihteeristö. Mukaan tulevat maat voivat lähettää Helsinkiin omat edustajansa tai osallistua työhön verkostomuodossa, omista pääkaupungeistaan käsin.

    EU-maista mukaan ovat lähdössä Saksa, Ranska, Britannia, Espanja, Italia, Viro, Latvia, Liettua, Ruotsi ja Puola. Muita jäseniä voi liittyä mukaan myöhemmin.

    Hallitus antaa esityksen keskuksen perustamisesta eduskunnalle ensi keväänä. Keskus toimii kansainvälisen järjestön muodossa ja keskittyy tutkimukseen ja koulutukseen. Operatiivisia tehtäviä sille ei tule.

    Helsinkiin tulevan keskuksen vuosibudjetti on arviolta kaksi miljoonaa euroa vuodessa, josta Suomi maksaa suurimman osan. Jäseneksi liittyvät maat maksavat jäsenmaksun ja kattavat lähettämiensä virkamiesten kulut..

    Artikkelin aiheet
    hybridiosaamiskeskus
    hybridiuhkat
    Helsinki
    Euroopan unioni
    Nato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle