• Google kaavailee Suomeen yli 13 miljardin euron investointeja – sähkötarve kattaa jopa puolet Loviisan ydinvoimalasta

    Kokonaisuuteen kuuluu investointeja datakeskuksiin ja kumppanuuksia useissa kaupungeissa.
    Google kertoi keskiviikkona kaavailevansa jätti-investointeja Suomeen.
    Google kertoi keskiviikkona kaavailevansa jätti-investointeja Suomeen.  Kuva: RONI REKOMAA / LEHTIKUVA
    Uutiset|Talous
    9.9.202610:29
    STT

    Teknologiajätti Google kertoo suunnittelevansa yli 13 miljardin euron investointeja Suomessa seuraavien kahden vuoden aikana. Kyseessä on yhtiön suurin yksittäinen investointi Euroopassa.

    ”Investointi osoittaa Suomen olevan edelläkävijä vastuullisen tekoälyinfrastruktuurin rakentamisessa”, tiedotteessa sanotaan.

    Google kertoo tekevänsä investointeja muun muassa datakeskuksiin ja niitä tukevaan infrastruktuuriin. Kokonaisuuteen kuuluu myös kumppanuuksia Haminassa, Kajaanissa, Muhoksella ja Vaalassa.

    Työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan yli 37 000 työpaikkaa eri puolilla maata.

    Googlen mukaan vuosina 2027–2028 hankkeen arvioidaan kasvattavan Suomen bruttokansantuotetta keskimäärin 3,6 miljardilla eurolla vuodessa. Työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan yli 37 000 työpaikkaa eri puolilla maata.

    Noin 16 000 näistä työpaikoista arvioidaan olevan rakennusteollisuudessa. Kun laitokset ovat toiminnassa, niiden työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan 7 000 työpaikkaa vuodessa.

    Samalla kerrottiin, että Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22 vuoden sähkönostosopimuksen. Se kattaa jopa puolet Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista sekä antaa taloudellisen varmuuden laitoksen tehonkorotuksille ja käyttöiän pidentämiselle vuoteen 2050.

    Google on toiminut Suomessa yli 15 vuotta. Vuonna 2009 Google osti Haminasta entisen paperitehtaan ja muutti sen datakeskukseksi.

    Juttua täydennetty 9.9. kello 10:57

    Artikkelin aiheet
    Google
    datakeskus
    investointi
    tekoälyinfrastruktuuri
    ydinvoima
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena