• Ulkoministeri Haavisto: Iranin ulkoministeri perustellut ohjusiskuja kansallisella paineella

    Haaviston mukaan Iranin hallitus ei ole antanut sen enempää poliittista kuin sotilaallista selvyyttä sille, millä perusteella iskun kohteet valittiin.
    Haavisto kertoo puhuneensa Iranin ulkoministerin kanssa puhelimessa keskiviikkona. Lehtikuva / Vesa Moilanen
    Haavisto kertoo puhuneensa Iranin ulkoministerin kanssa puhelimessa keskiviikkona. Lehtikuva / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    8.1.202019:26
    STT

    Iranin ulkoministeri Javad Zarif on selittänyt Iranin viime yönä tekemien ohjusiskujen taustaa kansallisella paineella, kertoo Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) STT:lle.

    Haavisto kertoo puhuneensa Zarifin kanssa puhelimessa keskiviikkona. Haaviston mukaan Zarif kuvaili hänelle Iranissa vallitsevaa kansallista tunnelmaa ja painetta reagoida Irakissa surmatun iranilaiskomentajan Qassem Suleimanin kuolemaan. Haavisto puolestaan kertoi Suomen tuomitsevan iskun.

    Haaviston mukaan Iranin hallitus ei ole antanut sen enempää poliittista kuin sotilaallista selvyyttä sille, millä perusteella iskun kohteet valittiin.

    Artikkelin aiheet
    Pekka Haavisto
    Iranin ohjusiskut
    Javad Zarif
    Iran
    ulkomaanuutiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria