• Puolustusvoimain entinen komentaja Jan Klenberg on kuollut 88-vuotiaana

    Amiraali Klenbergin hautajaiset toteutetaan sotilaallisin kunniaosoituksin.
    Vuonna 1931 syntynyt Klenberg oli Puolustusvoimain komentaja vuosina 1990–1994.
    Vuonna 1931 syntynyt Klenberg oli Puolustusvoimain komentaja vuosina 1990–1994. Kuva: LEHTIKUVA / MARJA SEPPÄNEN-HELIN
    Uutiset
    2.9.202015:17
    STT

    Puolustusvoimain entinen komentaja, amiraali Jan Klenberg on kuollut, Puolustusvoimat kertoo tiedotteessaan. Klenberg kuoli perjantaina 28.8.

    Vuonna 1931 syntynyt Klenberg oli Puolustusvoimain komentaja vuosina 1990–1994. Tätä ennen hän palveli muun muassa Merivoimien komentajana, Pääesikunnan päällikkönä ja laivueen komentajana.

    Klenberg valmistui upseeriksi merikadettikurssilta vuonna 1951. Hän suoritti yleisesikuntaupseerikurssin vuonna 1961. Hän oli ensimmäinen meriupseeri, joka nimettiin Puolustusvoimain komentajaksi.

    Klenberg opetti sekä Merisotakoulussa että Sotakorkeakoulussa vuosina 1963–1964, minkä lisäksi hän toimi tutkijana Harvardin yliopistossa vuosina 1966–1967.

    Amiraali Klenbergin hautajaiset toteutetaan sotilaallisin kunniaosoituksin.

    Artikkelin aiheet
    Jan Klenberg
    puolustusvoimat
    amiraali
    suomen puolustus
    hautajaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria