• Keskittäminen on vakava kansanterveysriski

    Uutiset
    23.7.201416:00
    ESKO JÄRVENPÄÄ

    Uusimpien kansainvälisten tutkimusten mukaan kaupunkien ilmansaasteet vaikuttavat ihmisten terveyteen aiemmin arvioitua enemmän. Erityisesti pienhiukkaset ja typenoksidit

    aiheuttavat vakavampia terveyshaittoja kuin aiemmin on arvioitu. Tiedeuutisissa viimevuoden lopulla kerrottiin, että liikenteestä peräisin olevat pienhiukkaset aiheuttavat merkittävän määrän ennenaikaisia kuolemantapauksia

    Suomen Ilmatieteen laitos on ollut mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin, mistä Lontoon pienhiukkasten pitoisuudet ovat lähtöisin. Paikallinen liikenne ja muut kaupungin lähteet aiheuttavat 18–50 prosenttia kokonaispitoisuuksista. Tutkimuksen tuloksia tullaan käyttämään edelleen Lontoon ilman pienhiukkasten aiheuttamien terveysvaikutusten arviointiin, sekä selvittämään, miten väestön altistumista pienhiukkasille voitaisiin

    parhaiten vähentää.

    Yllättävä uutinen, jonka mukaan uusien hiilidioksidipihien bensa-autojen pienhiukkaspäästöt ovat tuhatkertaiset vanhoihin autoihin verrattuna, oli uutta asiantuntijoillekin (KS. 12.1.13). Suodattamisen tehostumisesta huolimatta riskit vain kasvavat ja tietenkin siellä missä liikennetiheys on korkea.

    Kiinassa, josta uutisviestit ovat hälyttäviä, on nyt vihdoin kiinnitetty huomiota ympäristöongelmiin, päähuomio on paikallisissa ongelmissa, hengitysilman epäterveellisyydessä ja vesien saastumisessa.

    Saastuttavaa teollisuutta ollaankin parhaillaan keskittämisen sijaan, siirtämässä vauraista rannikkokaupungeista kohti Kiinan köyhempiä sisäosia.

    Aamulehti kertoi 26.10.2013 Tampereen kaupungin teettämästä ilmanlaatuselvityksestä jossa vilkkaasti liikennöityjen katujen läheisyydessä esiintyy korkeita pienhiukkaspitoisuuksia.

    Olemme voineet itse tv-tiedotteista seurata myös Ilmatieteen laitoksen ilmanlaatu pitoisuuksia joissa suurimpien kaupunkien ilmanlaatu on, varsinkin kesällä, aika ajoin vain välttävä. Kansainväliset tutkimukset pienhiukkasten terveysongelmista ovat vahvistuneet ja maallikonkin usko ongelmaan alkaa vahvistua.

    Maan hallitus ei toistaiseksi ole reagoinut keskittämisen tuomiin terveysriskeihin.

    Helsinkiin on kaavoitettu 80 000 asuntoa lisää lähiaikoina

    ja satatuhatta sen jälkeen, keskittäminen vain jatkuu. Kuntauudistuksenkin on väitetty palvelevan keskittämistä. Kaavoituseliitin koulutuksessa uusi terveysuhka, joka on eliminoitavissa ympäristösuunnittelulla, tulisi ottaa vakavasti huomioon.

    Uutta tekniikkaa soveltaen nykyisessä tietoyhteiskunnassa monet laitokset voisivat toimia maaseudulla jopa tehokkaammin kuin ruuhkaseuduilla.

    Työhyvinvointia on helppo vauhdittaa kun laskettelukeskus

    tai Päijänne on lähellä. Asuminenkin on huomattavasti edullisempaa sisä- Suomessa ja ennen kaikkea terveellisempää.

    Vanha iskulause koko maan asuttuna pitämisestä on edelleen ajankohtainen. Alkaa olla riittävästi näyttöä puhtaiden alueiden markkinointiin, terveys- ja viihtyvyystekijöillä. Siksi hajasijoitus, ratkaisuna keskittämisen ongelmiin, pitää saada uudestaan hallitusohjelmaan.

    Esko Järvenpää

    Jämsä

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ilmansaasteet
    pienhiukkaset
    keskittaminen
    kaupunkisuunnittelu
    terveysriskit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle