On helppo arvostella muita. Monenlaiset asiat saavat meidät kohottelemaan kulmakarvojamme tai puistelemaan päätämme.
Sanoja ei tarvita, pelkät eleet välittävät viestimme. Jos katse voisi tapaa, moni olisi saanut kuolettavan iskun meidänkin katseemme alla.
Me näemme aina vikaa toisissa ihmisissä. Näin on aina ollut, eivät nämä asiat ole miksikään muuttuneet. Ihminen pysyy aina pohjimmiltaan samana: tuomitsevana ja toisia arvostelevana.
Jeesus puuttui aikanaan tähän tuomitsemisen kulttuuriin monta kertaa. Hän näki ympärillään teeskenteleviä, toisia moittivia ja itseään korostavia ihmisiä. Hän osoitti, miten vähän varaa loppujen lopuksi ihmisellä on arvostella toista.
Jokaisella on tilillään yhtä ja toista. Kaikki me syyllistymme isompiin tai pienempiin rikkeisiin päivittäin. Kukaan ei toimi aina oikein eikä moitteettomasti.
Joskus me voimme ajatella, että joku tuntemamme ihminen on hyvin oikeamielinen ja sanomme: ”Hän on oikein sellainen omantunnonihminen.” Tällaisia ihmisiä on, mutta varmaan heilläkin on vikansa, vaikka ne eivät päälle päin näy. Jokainen, kun on rehellinen, näkee sekä itsessänsä että toisissa puutteita.
Jeesuksen eteen tuotiin nainen, joka oli tavattu aviorikoksesta. Asia oli selvä: hän oli tehnyt väärin. Jeesus ei kieltänyt tätä, mutta ei myöskään ottanut ensimmäistä kiveä käteensä. Hän kysyi, kuka ottaisi? Sillä hetkellä ei löytynyt ketään halukasta.
Olisiko niin, että seuraavan kerran, kun tulee mieli arvostella ja tuomita joku, me muistaisimme tämän tapauksen ja Jeesuksen sanat: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Vähenisivätkö ne paheksuvat katseet ja jäisivätkö ne ilkeämieliset puheet pienemmälle?
Jeesus antoi ja antaa myös meille anteeksi pahat tekomme ja vääryytemme. Hän ei käännytä ketään pois luotansa, vaan kutsuu jokaisen lepoon ja rauhaan. Omalla esimerkillään hän myös näytti tietä toinen toistemme armahtamiseen.